Patikoimassa Amalfin rannikolla – Sentiero degli Dei ja Positano

Ensimmäinen aamu uudessa paikassa. Siinä on aina jotain taikaa kun availee silmiään ja herää uuteen ihanaan matkapäivään. Amalfissa fiilis oli jos mahdollista vieläkin taianomaisempi ja suorastaan innokas, kun avasin hotellihuoneemme parvekkeen oven ja astuin kauniille kaakelilattialle. 

Aamuaurinko ja merellisen raikas mutta lämmin ilma tervehtivät minua, kun annoin katseeni vaeltaa pitkin rantakatua. Sää vaikuttaa täydelliseltä tälle päivälle kaavailemaamme patikointia ajatellen. Tänään näkisimme myös Positanon ja Amalfin rannikon mereltä käsin. Ihana päivä tiedossa!

Aamiaisen aikana päivän suunnitelmat kuntoon

Ensin kuitenkin aamiaiselle, joka oli hulppeassa Hotel Bussolassa aivan omaa luokkaansa. Tiskillä oli tarjolla jos jonkinmoista aamiaisherkkua ja mitään niistä ei saanut ottaa itse. Tiskin takana oleva henkilökunta annosteli toiveidemme mukaiset purtavat lautasille, jotka kannoimme valoisaan ikkunapöytäämme.

Suunnittelimme päivän kulkua aurinkoisen aamiaishetkemme aikana. Sentiero degli Dei -patikointireitin alkuun päästäksemme meidän tulisi ottaa bussi Bomeranoon. Selvittelimme sen aikatauluja ja kaikki lähteemme kertoivat eri aikoja. Google Maps kertoi ihan toista kuin hotellin respa ja lopulta kumpikaan ei tainnut pitää paikkansa.

Miten ihmeessä täältä pääsee patikointireitin alkuun?

Bussin kanssa meinasi tosiaan olla ongelmia. Aikataulut eivät pitäneet paikkansa ja kun bussi lopulta tuli, oli se aivan tupaten täynnä eivätkä kaikki mahtuneet kyytiin. Me onnistuimme saamaan jopa istumapaikat seistyämme sattumalta jonossa juuri oikeassa kohdassa. 

Bussiliput piti osata ostaa etukäteen niitä aukiolla myyvältä herralta ja me ehdimme käydä bussia odotellessamme kysymässä taksiakin. Taksien hinnat ovat Amalfin rannikolla aivan pilvissä ja vaikka olisimme saaneet samaan taksiin muitakin matkustajia kuluja jakamaan, olisi se silti ollut ihan liian kallista. Odotetaan vaan sitä bussia.

Lopulta köröttelimme serpentiinitietä pitkin ylöspäin ja saavuimme Bomeranoon. Istahdimme ennen patikointireitille lähtöä erään kahvilan terassille, josta ostimme mukaamme myös hieman evästä. Vesi ja tomaattinen täytetty leipä maistuivat ihanalta myöhemmin kun istahdimme korkealle rinteeseen evästauolle maisemia ihastelemaan.

Sentiero degli Dei – Jumalten polku ja sen upeat patikointimaisemat

Sentiero degli Dei eli Jumalten polku (englanniksi Path of the Gods) on tunnettu upeista maisemistaan. Se on 7-8 km pitkä vaellusreitti Amalfin vuoriston rinteillä. 

Jumalten polku alkaa Bomeranon kylän Agerolasta ja päättyy Positanon liepeille Nocelleen. Tai eipä kukaan estä kulkemasta reittiä toiseenkin suuntaan, mutta tämä on se yleisempi ja alamäkivoittoisena mukavampi suunta. Ei silti mikään liian leppoisa näinkään päin.

Patikoimaan lähteminen jännitti hieman, sillä olin kuullut kauhutarinoita reitin kunnosta ja haastavuudesta. Sateella voi kuulemma esiintyä pieniä maanvyöryjä ja kivinen reitti voi olla märkänä liukas. Toki täällä on tapahtunut myös oma kuolemantapauksensa kun eräs suomalainen oli keskittynyt liikaa reitillä poukkoilevien vuohien kuvaamiseen ja horjahti rinteeltä alas. Siinä kävi huonosti.

Meille osui kaunis, kuiva ja aurinkoinen patikointisää. Käppäilin kuitenkin eteenpäin hieman jännittyneenä miettien, milloin vaikeudet alkavat. Polku oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja monessa paikassa oli kaide, josta voi ottaa tukea. Paikoin oli kuitenkin kivikkoista ja niin korkeita askelmia, että piti olla tarkkana. Liikkumista helpotti toisinaan jos otti kädellä kiinni askelmasta. Ei se siis ihan helpoin reitti ollut, mutta monenlaista tallustajaa siellä näytti pärjäävän.

Uskalsimme kuvata vuohiakin, joita täällä tosiaan näki useita. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeat ja syksyinen sää sopiva reippailulle. Kuuma tuli, mutta emme läkähtyneet.

Reitin varrella oli sopivasti taukopaikkoja. Me istahdimme Ulisse’s Housen terassille nauttimaan kylmät sitruunagranitat. Ai että miten se virkisti! Myös muita taukopaikkoja oli, tai sitten voit ottaa eväät mukaan ja istahtaa nauttimaan ne reitin varrelle. 

Me herkuttelimme omat eväsleipämme noin puolivälissä reittiä. Katselimme merelle ja olimme jotenkin tosi onnellisia siinä hetkessä. Toinen iloinen tauko koitti reitin loppupuolella kun olimme melkein perillä Nocellessa. Oli hiki ja jano kun korkkasimme kylmät oluet. En tiedä onko olut maistunut koskaan yhtä hyvältä.

Loppuhuipennuksena ikuisesti kestävät portaat alas Positanoon

Perillä Nocellessa totesimme, että voimme yhtä hyvin kävellä loppumatkan Positanoon. Nocellesta menisi myös paikallisbussi, mutta emme halunneet jäädä odottamaan sellaista. Tämän päätöksen myötä reitin kovin koitos oli vielä edessä. 

Alas Positanoon vie noin 1500 porrasta, jotka alkoivat tuntua aika muhevilta jaloissa. Sääliksi kävi portaita ylöspäin kiipeäviä. Heistä kaikki eivät näyttäneet voivan kovin hyvin. Moni kysyi onko vielä pitkä matka ylös. Yritimme tsempata heitä parhaamme mukaan.

Lopulta pääsimme Positanoon, joka oli aivan tukossa ihmisistä. Oli alkuilta ja suurin osa pukeutunut parhaimpiinsa. Me tallustelimme tyylikkään kylän kaduilla pölyisissä kengissä ja hikisissä vaellusvermeissämme. Istahdimme erään terassin reunimmaiseen pöytään, jotta kenenkään ei tarvitse tulla meidän viereen. Hajurako on toisinaan ihan paikallaan.

Tilasimme kylmää syötävää ja ilmakuivattu kinkku, meloni, mozzarella, tonnikala ynnä muut paikalliset tuoreet ja raikkaat herkut maistuivat tuossa hetkessä aivan taivaallisilta. Vessassa käydessäni laitoin itseeni hieman huonetuoksun tikusta vahvaa myskistä tuoksua. En tiedä paransiko vai pahensiko se tilannetta, mutta yritin sentään ottaa vierustoverit huomioon. Toisaalta emme varmasti olleet ainoat patikointireitiltä kylään tupsahtaneet hikiset turistit. Eiköhän täällä olla totuttu kaltaisiimme mörrimöykkyihin.

Hups, väärä lautta!

Syömisen jälkeen tallustelimme vielä kylällä ja kävimme ostamassa lauttaliput takaisin Amalfiin. Istuimme läheiselle terassille odottamaan lautan lähtöä. Menimme hyvissä ajoin laiturille odottamaan lauttaan pääsyä ja siirryimme muun porukan mukana kyytiin kun henkilökunta huuteli Amalfin lautan lähtevän. 

Istahdimme lautan kannelle ihailemaan maisemia. Katsoimme kelloa ja totesimme, että nyt meidän pitäisi lähteä. Kökötimme kuitenkin yhä paikallamme, mutta viereinenpä lautta lähtikin liikkeelle. Se on se, missä meidän pitäisi olla. Hups!

Nauroimme ja aloimme jännittää mihin mahdammekaan päätyä tällä lautalla. Amalfia ne kyllä huutelivat tämänkin lautan sisäänkäynnillä ja liputkin katsottiin alukseen noustessamme. Ehkä tämäkin menee meidän kotikylään. Toivotaan niin.

Ja menihän se. Pääsimme määränpäähämme, vaikkakaan emme juuri sillä lautalla, johon ostimme liput. Ei haittaa. Tämä oli itse asiassa hienompi.

Aurinko laski lauttamatkan aikana ja valot syttyivät vuoren rinteillä oleviin pieniin kyliin. Katselimme upeaa maisemaa ja jyrkkää rinnettä. Vaikea kuvitella, että tuolla me tosiaan kävelimme päivällä. Aika korkealla oltiin.

Mereneläviä rantaravintolassa ja huomisen suunnitelmia

Hotellilla siistiydyimme pikaisesti ja lähdimme käppäilemään rantakatua pitkin toiseen suuntaan kuin eilen, eli poispäin Amalfin kylästä. Siellä suunnassa on useita rantaravintoloita, jollaiseen suuntasimme illalliselle. Valitsimme kaksi erilaista mereneläväpastaa simpukoilla ja muilla tuoreilla herkuilla. Meren rannalla kun kerran ollaan. 

Mahat täysinä aktiivinen päivä alkoi jo painaa, mutta hetken jaksoimme tallustella vielä öisellä rantahiekalla, ihastella rantakadun valoja sekä pilvien takaa kurkistavaa kuuta. Oi mikä ihana ilta. Ja koko päivä ja loma ja kaikki. Huomenna on luvassa ainakin jalkojen osalta hieman rennompi päivä, kun lähdemme tutkimaan Amalfin rannikon kyliä vuokra-autollamme.