Epätavallinen iltapäivä Alfamassa Lissabonissa

En tiedä osaanko kertoa tätä sanoin niin, että voisin viedä sinut edes lähelle sitä tunnelmaa, minkä koimme. Aion kuitenkin yrittää. Se oli nimittäin hyvin kummallinen katu ja iltapäivä Lissabonin Alfamassa. 

En ole varma uskonko kummituksiin tai muuhun yliluonnolliseen, mutta sillä kadulla teki mieli kyseenalaistaa koko paikan todellisuus. Antakaas kun kerron millaisen iltapäivän vietimme Jennan kanssa Lissabonissa.

Oli ihan tavallinen kuuma kevätpäivä Lissabonin Alfamassa. Vanhankaupungin kapeat kadut kutsuivat meitä luokseen haahuilemaan ja ihmettelemään vanhimman Lissabonin tunnelmaa. Alfama on ainoa kaupunginosa, joka säästyi kokonaan 1700-luvun tuhoisasta maanjäristyksestä, sitä seuranneista tulvista ja tulipaloista. Talot ovat vanhoja ja niissä asuu paljon paikallisia. Ehkä myös kummituksia?

Annoimme suuntavaiston kadota (siihen ei tosin allekirjoittaneen osalta paljon vaadita) ja menimme sinne minne missäkin kadunkulmassa huvitti kääntyä. Aika usein huvitti mennä alamäkeen.

Erään vanhan kadun pienessä syvennyksessä eteemme ilmestyi kuin tyhjästä kaksi vanhaa mummoa. He kaupittelivat epätasaisella mukulakivikadulla keikkuvalta pöydältään paikallista likööriä ginjaa. Mummot olivat niin hellyyttäviä, että tokihan me kupilliset ginjaa heiltä ostimme.

Jälkikäteen mietimme oliko mummojen pikkuruinen likööriaukio jo jonkinlainen portti toiseen todellisuuteen. Pian sen jälkeen alkoi nimittäin tapahtua. Eikö se toinen hiljaa myhäilevä mummo ollutkin jotenkin epäilyttävän näköinen?

Lissabonin kuumilla kaduilla tallustelu sai meidät katsomaan kadunvarsien terasseja sillä silmällä. Nyt olisi kiva istahtaa hetkeksi alas ja tilata kylmä juoma sekä jotain pientä suolaista. Näin teimmekin kun löysimme pienen kadun varrella olevan baarin edustalta muutamia pieniä pöytäryhmiä aseteltuna seinää vasten.

Tilasimme juomat ja pienet ranskalaiset autuaan tietämättöminä siitä, mitä siitä seuraisi. Pian olimme keskellä baarin henkilökunnan vitsejä ja käytännön piloja. Nauroimme katketaksemme, säikähtelimme ja naistenhuoneeseen meneminen pelotti – eikä syyttä!

Paikka oli hauska ja samalla tosi outo. Se sai meidät omituiseen varautuneeseen tilaan, jossa säikyimme kaikkea, ja vaikka arvasimme pian tapahtuvan taas jotain, pelästyimme silti. Ethän ymmärrä väärin – meillä oli silti, tai juuri sen takia, tosi hauskaa ja baari nimeltä York Burger oli yksi mieleenpainuvimmista kokemuksistamme koko reissulla.

En aio kertoa liian yksityiskohtaisesti paikan henkilökunnan huumorista, jotta en pilaa teidän kokemustanne, mikäli uskallatte tämän luettuanne kyseiseen baariin ja jos osutte henkilökunnan silmätikuiksi. Sen lisäksi, että York Burgerissa sai nauraa katketakseen, oli koko kadulla mielestämme tosi erikoinen kauhuleffamainen tunnelma. Keskellä ihan tavallista aurinkoista päivää.

Terassilla istuessamme ja ensimmäisen pilan kohteeksi joutuessamme kiinnitimme huomiota viereisen pöydän tyylikkäästi ikääntyneeseen miespariskuntaan. He olivat selvästi paikallisia ja luultavasti kanta-asiakkaita. Niin kotoisasti he istuivat pöydässään silmiinpistävän tyylikkäät puvut päällään. 

Toinen miehistä kääntyi sanomaan meille jotain aivan kuin sovittuna osana ensimmäistä pilaa. Se tuntui aivan yliluonnolliselta elokuvakohtaukselta miehen epätavallisen pitkien tummien ripsien reunustaman katseen, matalan äänen ja luonnottoman kirkkaan sinisten silmien takia. Emme olisi ihmetelleet lainkaan, jos kukaan muu paikassa ei olisi nähnyt miehiä – tai jos he olisivat yhtäkkiä kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Katselimme ympärillemme ja kaikki näytti muutenkin jotenkin epäilyttävältä, vaikka tavallaan ihan normaalilta. Skootterissa oli jotain outoa, mutta en enää muista mitä. Ehkä ylimääräinen pyörä tai jotain? Ohi hyppelevä lapsi olisi voinut myös olla jokin kauhuleffan hahmo, enkä tiedä näkikö häntäkään kukaan muu. Tai koiraa, josta nappasin alla olevan kuvan.

Siinä istuskellessamme, seuraavaa pilaa jännityksellä odottaessamme ja outojen hahmojen käyttäytymistä tarkkaillessamme hoksasimme yhtäkkiä mikä biisi taustalla soi. Katy Perryn Dark Horse ei olisi voinut sopia paremmin (tai pahemmin) tilanteeseen – ja ladata meitä yhä enemmän tilaan, jossa mielikuvitus lähtee kiitolaukalle ja heittää pari pukkia perään. “So you wanna play with magic..”

Nojoo, kuten saatoit arvata, on tämä juttu kirjoitettu hieman kieli poskella eikä sitä pidä ottaa liian tosissaan. Joskus on vaan hauska antaa mielikuvituksen lentää, jutella yliluonnollisista asioista ja hieman pelotella itseään, niin kuin me teimme tuona päivänä Alfaman Rua de Sao Joao de Praca -kadulla.

Vai oliko se pelkkää mielikuvituksen tuotetta? Uskallatko käydä katsomassa itse?