
Key Lime Pie Trifle
Olen melko päättämätön luonne. Isot päätökset saattavat syntyä jopa ällistyttävän helposti, mutta annas olla kun pitäisi valita hampurilainen ravintolan listalta, kynsilakan väri isosta kokoelmasta tai se mitä leipoa viemisiksi kylään.
Olin taas kerran vaikeiden päätösten edessä kun mietin tekisinkö kyläilyreissua varten Key Lime Pien vai Triflen. Otsikon lukeneet voivat näppärästi jo keksiä mikä oli ratkaisuni. Tein molemmat. Tai siis yhdistelmän niistä.
Reseptissä on puolet enemmän kermavaahtoa kuin mitä kuvassa olevassa jälkkärissä on. Otin kermapurkin mukaan kylään, jotta olisimme voineet tehdä lisää kermavaahtoa jälkkärin kaveriksi, mutta purkki jäi käyttämättä. Kinuskia oli näin ollen suhteessa hieman liikaa ja trifle oli ainakin omaan makuuni hieman liian makeaa niin.
Käytä siis kaikki reseptissä oleva kerma ellet ole äkkimakeiden herkkujen ylin ystävä. Siinä tapauksessa voit jättää puolet pois.
Key Lime Pie Trifle
6-10 annosta eli kaverille kans
-
400 g digestivekeksejä
1 rkl kookoshiutaleita
600 g karamellisoitua kondensoitua maitoa
4 limeä
6 dl vispikermaa
250 g mascarponea
Rouhi digestivekeksit muruksi ja sekoita kookoshiutaleet keksimurun sekaan. Tämä on ensimmäinen täytekerros.
Sekoita karamellisoituun kondensoituun maitoon neljän limen mehut ja osa limen raastetusta kuoresta. Jätä hieman kuorta pinnalle koristeeksi. Tämä on toinen täytekerros.
Vatkaa kerma ja mascarpone vaahdoksi. Tämä on kolmas täytekerros.
Lado kerroksia tarjoiluastiaan kunnes täytteet loppuu tai astian reunat tulevat vastaan. Jätä päällimmäiseksi mascarpone-kermavaahtokerros. Ripottele pinnalle limen kuorta koristeeksi tai väkerrä muita koristeita jos olet näppärä käsistäsi.
Vinkki!
Jos tarjolla sattuu olemaan tuoreita mansikoita niin ne sopivat aika mainiosti tähän kaveriksi.


2 kommenttia
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
En yleensä välitä makeista jutuista oikeastaan lainkaan, mutta tuo itse asiassa voisi olla sellainen, mikä on omaankin makuun. Ilman muuta tulee käytettyä kuitenkin kaikki reseptissä oleva kerma.
Martina
Mäkin olen nykyään aika huono makeiden herkkujen kanssa, mutta tässä yhdistyy sellaiset elementit, joista tykkään. Kaikki kerma vaan mukaan ehdottomasti, muuten on tosi makea.