
Sitruuna-marenkipiiras
Yritin pitää vapaapäivän. Äitiyslomalla se tarkoittaa siis sellaista päivää, jolloin To Do -listallani ei ole yhtään kodin askaretta, ei pakollisia blogihommia eikä edes treeniä. Ei siis yhtään mitään mitä pitäisi tehdä. Voisin vaan olla pikkubloggaajan kanssa, lukea kirjaa hänen päiväuniensa aikana ja tehdä mitä huvittaa, tai mieluummin olla tekemättä mitään.
No miten se onnistui? Touhusin tietysti ihan hulluna ja sain enemmän aikaiseksi kuin normaalina päivänä. Järjestelimme pikkubloggaajan kanssa kylppärin kaapit (hän leikki kimaltavalla meikkipussilla sillä aikaa kun minä järjestelin muita tavaroita), kävimme läpi kaikki hänen vaatteensa (pikkubloggaaja rapisteli Ikea-kassia kun minä siivosin) ja kun päiväuniaika koitti, pötkähdin sohvalle kirjan kanssa vain noustakseni siitä kohta ylös valtavan blogi-inspiraation vallassa. Kirjoitin kaksi postausta ja tilasin päälle valokuvia pikkubloggaajan vauvakirjaan. Kun pikkuinen heräsi, venyttelin hänen kanssaan pitkän tovin lattialla. Se oli meistä molemmista tosi hauskaa.
Kaiken tämän jälkeen olisi vielä tehnyt mieli leipoa, mutta sen verran touhuaminen alkoi kuitenkin laiskottaa, että jätin leipomispuuhat toiseen päivään ja tyydyin vain opiskelemaan ranskan kieltä pikkubloggaajan toisien päiväunien aikana (ihan oikeasti, mikä minua vaivaa?). Jos olisin kuitenkin päätynyt leipomaan, olisin tehnyt tätä herkullista sitruuna-marenkipiirakkaa. Rapea keksipohja ja kirpeä sitruunatäyte, jonka päällä on sopivan paksu kerros makeaa marenkia. Ihan törkeän hyvää! Ehkä sitten seuraavana vapaapäivänä.
Sitruuna-marenkipiiras
Pohja:
– 300 g digestive-keksejä
– 150 g voita
Täyte:
– 4 dl vettä
– 4 keltuaista
– 1 dl sokeria
– 5 rkl maissitärkkelystä
– 2 sitruunaa
– 2 rkl voita
Kuorrute:
– 4 valkuaista
– 1 dl sokeria
Tee ensin täyte kippaamalla kattilaan vesi, keltuaiset, sokeri, maissitärkkelys ja voi. Raasta myös sitruunoiden kuori sekaan ja purista sitruunoista mehut kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan vatkaten. Anna kiehua pari minuuttia niin että seos paksuuntuu. Jatka vatkaamista samalla. Jätä seos sitten hetkeksi jäähtymään.
Tee seuraavaksi pohja sulattamalla voi ja murskaamalla digestive-keksit pieneksi muruksi. Sekoita keksimuru voihin ja painele seos piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Kippaa hieman jäähtynyt täyte keksipohjan päälle.
Tee sitten vielä marenkikuorrute vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sokeri joukkoon muutamassa osassa ja levitä marenki piiraan päälle lusikan avulla. Voit pyöritellä lusikalla marengista pyöreää kuviota. Älä tasoita liikaa, piiraasta tulee kivemman näköinen kun marenki on pyörteisen näköinen.
Paista piirasta 180-asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes marenki ruskettuu sopivasti. Anna jäähtyä jääkaapissa hyvin ennen tarjoilua.


14 kommenttia
Juulia / Vaimomatskuu
Nuo päivät, jolloin to do -listalla ei ole mitään, ovat kyllä luksusta! Niitä pitäisi itsekin järjestää itselle paaaaljon useammin. Herkullisen näköinen piirakka! Sitruuna-marenki on IHANAA!
Martina
Päivät jolloin to do -listalla ei ole mitään ovat ihan parhaita. Joko silloin saa levättyä tarpeeseen tai sitten käy niin kuin minulle ja saakin yhtäkkiä paljon enemmän aikaiseksi kuin normaalisti. Se on se kun ei ole pakko tehdä mitään. Silloin myös luovuus saa tilaa ja minä sain tosiaan kirjoitettua ihan tuosta vaan pari postausta, kun päähän vain tuli hyviä ideoita ja lauseet pulppusivat jostain kuin itsestään. Täytyykin järkätä uudestaan tällaisia ”vapaapäiviä”.
Minna Vuo-Cho
Sitruunamarenkipiiras on kyllä aina paikallaan 🙂
Minulla on sama juttu – silloin kun pitää tehdä, ei millään viitsisi. Vapaapäivinä (niin kuin vaikka tänään sunnuntaina) sitä sitten puhtia riittää vaikka mihin, kunnes illalla jo vähän kaduttaa, ettei tullutkaan levänneeksi 🙂
Martina
Tuo on myös totta, että sitten helposti kaduttaa, kun ei olekaan levännyt vaikka piti. Toisaalta ajattelen sen niin, että jos levolle on tarvetta, niin kyllä sitä sitten lepää eikä touhota menemään ihan hulluna.
Dinner4u2 Mirka & Pauliina
Sitruuna-marenkipiiras on ihanaa! Muutama vuosi sitten päästiin ammattilaisten oppiin Kellohallille sitruuna-marenkipiirakan tekemisessä – silloin tuli kyllä elämän paras piirakka ja hyvät opit saatiin :).
Martina
Sitruuna-marenkipiiras on ihan parasta! Voin uskoa että teitte Kellohallissa todellista herkkua. Oi kunpa olisin ollut mukana! 🙂
Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi
Sitruuna-marenkipiiras on yksi ihanimpia leivonnaisia. Teen sitä usein myös greipistä, siitäkin tulee mahtavaa.
Martina
Samaa mieltä. Greippiä täytyykin kokeilla! Pidän greipistä muutenkin, joten uskon että se maistuu piiraassakin hyvin. 🙂
peggy thomas
Kuulostaa niin ja liiankin tutulta! Lapsiperheessä pitäisi jossain vaiheessa osata ottaa myös rennosti 🙂 Ihana resepti ja piirakka!
Martina
Sanos muuta. Tuntuu että ainoa keino, jolloin oikeasti malttaa ottaa rennosti, on olla kipeänä. Silloin ei tule tehtyä mitään turhaa, tosin en tietenkään toivo sairastuvani. Seuraavan kerran yritän ottaa rennosti kun lennän parin viikon päästä yksi Roomaan. Olen jo nyt alkanut tsempata itseäni siihen, etten suorita mitään lennon aikana. Tavoite on vaan olla, katsella ehkä ikkunasta ulos, lukea kirjaa tai nukkua jos (ja kun) nukuttaa. Sitä odotellessa paahdetaan menemään vielä nämä pari viikkoa! 🙂
Veera
Joo ei ole tervettä toi. 😀 😀 😀
Ihanan aurinkoinen piirakka!
Martina
Kiitos, aurinkoinen on juuri oikea sana kuvailemaan tätä piirakkaa! Ja ei ole todellakaan tervettä. Minä kun ajattelin, että äitiysloma on sitten vaan leppoisaa oleskelua vauvan kanssa. Sellaista että tallustellaan ulkona kaikessa rauhassa, pyyhitään hyräillen vähän pölyjä ja luetaan hömppäkirjoja kun pieni nukkuu. Tai ehkä nukutaan itsekin. Juu, ei mennyt ihan niin. 😀
Sirkku
Sairaslomalaisena järkkään itselleni välillä myös noita täysin vapaapäiviä, jolloin ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Miulle kyllä ei käy niin, että huhkisin sitten koko päivän vahingossa 😀 Mutta sitruunamarenkipiirakkaa voisin kyllä leipoa, se on aivan täydellinen kevätpiirakka!
Martina
Totta, tämä on ihanan keväinen piirakka. 🙂 Mä aion yrittää uudelleen vapaapäivää niin etten ihan oikeasti tee mitään. Ei se voi olla niin vaikeaa! 😀