muranon kanaalimaisema
Italia,  Veneto,  Venetsia

Venetsian Murano on lumoava lasitaiteesta tunnettu saari

Muranoa kuvaillaan Venetsian kauniiksi jälkikaiuksi. Se on astetta, tai kahtakin, rauhallisempi kuin Venetsian pääsaaret. Muranon saari on kompakti, viipyilevä ja täynnä kauniita värejä. Se on tunnettu lasinpuhalluksesta ja Muranon lasitaidetta onkin myytävänä pitkin Venetsiaa (kuten on myös halpoja kopioita). 

Me ostimme omat tuliaisemme, lasiset korvakorut, yhdestä Muranon söpöistä putiikeista. Aitoa Muranon lasia kaipaavan kannattaakin tehdä lasiostokset Muranon saarella joko lasiverstaassa, jotka järjestävät myös lasinpuhallusnäytöksiä, tai saaren pienistä putiikeista.

Muranon lasi on maailmankuulua.

Miksi lasinpuhaltajat asettuivat aikoinaan juuri Muranoon?

Yksi Venetsian kiehtovimmista tarinoista vie yli 700 vuoden taakse. Vuonna 1291 Venetsian pääsaarten puutalot olivat jatkuvassa tulipalovaarassa. Asiaa ei auttanut se, että lasinpuhaltajien työn olennainen osa piti sisällään tulta. Kaikki lasiuunit päätettiin siirtää varotoimena Muranon saarelle. Siellä hieman sivussa kaikesta lasimestareiden tarkoin varjellut salaisuudet pysyivät samalla paremmassa tallessa.

Ammattisalaisuuksien vieminen Venetsian ulkopuolelle oli ankarasti kiellettyä. Lasimestarin asema oli huomattavan arvostettu, mutta sillä oli myös kääntöpuolensa. Lasimestarien vapautta rajoitettiin, ettei Venetsian Muranon suuressa arvossa olevan lasitaiteen salaisuudet pääse vääriin käsiin, vaan Muranon lasi voi tuoda kaupungille mainetta ja mammonaa jatkossakin.

Muranon raukea tunnelma saa sykkeen laskemaan.

Murano on ennen kaikkea tunnelmaa ja haahuilua

Muranossa ei tarvitse kiirehtiä nähtävyydeltä toiselle. Täällä riittää, että kuljeskelee pitkin kanaalien reunustoja, kurkistaa pikkuruisiin lasiliikkeisiin ja pysähtyy spritzille tai maistelemaan herkullisia cicchettejä. Antaudu kiireettömään haahuiluun, pysähdy aistimaan italialaista tunnelmaa ja nauti Venetsian pääsaarten kauniista jälkikaiusta.

Niin mekin teimme kun saavuimme pääsaarilta Muranoon. Madonna dell’Orton vaporettopysäkiltä kesti hieman alle puoli tuntia perille. Matka itsessään oli elämys. Vesibussista aukeavat maisemat pesevät tavallisen bussin maisemat mennen tullen. Taakse jäävät pääsaaret ovat upea näky mereltä käsin ja pian edessä häämöttävää Muranoa ihasteli mielellään vaporetton ikkunoista.

Cicchettejä välipalaksi.

Perille päästyämme kuljimme hetken ympärillemme katsellen ja istahdimme sitten pienen terassipöydän ääreen maistelemaan muutaman herkullisen cicchetin. Naapuripöydän paikalliset miehet auttoivat tuolimme paikalleen ja olivat italialaisen kohteliaita, mutta jättivät meidät myös rauhaan, kun halusimme uppoutua omaan keskusteluumme.

Meille Muranossa riitti tällä kertaa muutama tunti, mutta varaa aikaa ihmeessä enemmänkin, etenkin jos haluat lasinpuhallusnäytökseen tai syödä pidemmän kaavan mukaan. Miksei tänne voisi jäädä yöpymäänkin. Me halusimme käydä samalla reissulla vielä värikkäässä Buranossa, jonne suuntasimme vaporettolla seuraavaksi.

18 kommenttia

    • martina

      Haahuilu Venetsiassa on ihan parasta. Se on kivaa pääsaarillakin, joilla on kiva eksyä ihan tahallaan ja löytää näin uusia paikkoja, hiljaisia kulmia ja usein myös umpikujia, kun kulkutie päättyy kanaaliin. Saarihyppelykin on kivaa! Mulla on vielä monta paikkaa, joissa haluaisin Venetsiassa käydä. Viimeksi ehdimme tosiaan nähdä Muranon ja ihanan, jos mahdollista vielä värikkäämmän, Buranon.

  • Eveliina / Reissukuume

    Venetsiassa tuli tehtyä saarihyppelyjä, ja Murano oli yksi kohteista 🙂 Tuolla oli nimenomaan kiva haahuilla! Lasiset taideteokset olivat upeita, mutta melko äkkiä niihin tuli myös ”ähky”, kun niitä oli kaikkialla.

    • martina

      Saarihyppely Venetsiassa on ihan parasta. Meille osui hieman sateinen sää, mikä oli muuten harmi, mutta siinä mielessä kävi hyvä tuuri, että olimme vesibussissa suojassa kun kovin sade iski. Muranossa oli kuitenkin hyvä sää. On totta että lasiteoksiin tulee helposti ähky. Ihan niin kuin mihin tahansa paikalliseen erikoisuuteen. Siksi tykkään – tai ainakin yritän – tehdä tuliaisostoksia mahdollisimman heti kun kaikki näyttää vielä kivalta ja uudelta. Lompakko tosin kiittäisi jos säästäisin tuliaisten hankkimisen ähkyyn.

  • Ne Tammelat

    Venetsia oli kyllä käsittämättömän hieno, mutta visiittimme oli aika pikainen silloin, kun vietimme siellä vain yhden yön. Muranossa olisi kyllä hienoa päästä vierailemaan.

    • martina

      Venetsia on ihan käsittämätön! Parasta onkin kun sen näkee ensimmäisen kerran. Kaupunki pitää ehdottomasti kokea myös illalla ja aamulla, kun se hiljenee päiväturisteista. Voi mennä vaikka Muranoon päiväksi pakoon tungosta ja palata illemmalla taas rauhallisemmille pääsaarille.

  • Pirkko / Meriharakka

    Lyhyelläkin Venetsian reissulla tosiaan kannattaa suunnata noille saarille, niin Muranoon kuin Buranoon. Meilläkin on jokunen lasiesine kotona tuolta suunnalta, vaikka yleensä olemme hyvin pidättyväisiä matkamuistojen suhteen.

    • martina

      Meillä jäi ensimmäisellä Venetsian-reissulla Murano ja Burano väliin, tosin vierailimme silloin muilla saarilla. Jäi sen verran kuitenkin kaivelemaan, että tällä kertaa oli nähtävä molemmat. Ja hyvä niin, tykkäsin paljon. Mulla on tapana ostaa korvakorut itselleni tuliaiseksi ja löysinkin täältä ihanat lasiset sellaiset. On kiva palata reissumuistoihin korvakoruja kotona valitessa. Niitä alkaakin olla jo melkoinen kokoelma, vaikken läheskään kaikista kohteista ole niitä ostanut. Vain jos löytyy jotkut kivat.

  • Raija / Kohti avaraa maailmaa

    Meillä jäi Murano käymättä muutaman vuoden takaisella Venetsian matkalta. En muista johtuiko huonosta säästä vai meille tyypillisestä sekoilusta vaporettojen kanssa. Buranossa sen sijaan käytiin, ja jossain missä ei pitänyt käydä ja jossa jouduttiin odottelemaan laiturilla aika kauan Muranon lasisen maljakon ostin Venetsiasta, en tiedä onko aito vai feikki. Venetsiaan voisi lähteä uudelleen, jos saisi takuuvarmasti sateettoman matkan.

    • martina

      Tunnistan vaporettosekoilun. Mullekin on tyypillistä onnistua sähläämään kaikenlaisten asioiden kanssa, mutta tällä kertaa osasimme kulkea vaporettolla. Samaa ei voi sanoa lentokenttäkuljetuksesta, vaikka meni sekin lopulta ihan hyvin ja pääsimme ajoissa perille: 🙂 Sateeton matka on aina kivempi, mutta jos johonkin, niin Venetsiaan sopii mielestäni myös sateinen tunnelma. Sama juttu Edinburghin kanssa. Siellä olisin ollut jopa vähän pettynyt, jos emme olisi kokeneet sateisen sumuista ja harmaata säätä, joka korosti miljöön tunnelmaa. Venetsian vanhoille kapeille kaduille ja kanavamaisemiin sopii mielestäni myös pieni sade, joskin kengät kasteleva rankkasade oli meistäkin hieman ärsyttävä. Onneksi ei satanut ihan koko aikaa.

  • Stacy Siivonen

    Armottomana Bond-fanina tietysti piti käydä Venini Glassissa, mutta en ole käynyt Muranossa enkä Buranossa, mikä on sääli. Toisaalta, minun aikanani Venetsiassa oli paljon vähemmän turakaisia kuin nyt.

    • martina

      Turistien määrä on tosiaan nykyään välillä harmillisen runsas. Venetsiassa parasta onkin illat ja aamut, kun päiväturisteja ei ole vielä tukkimassa kapeita katuja. Onneksi he myös suuntaavat merkittävimpien nähtävyyksien huudeille San Marcon aukion liepeille. Itse en sinne välttämättä enää mene, ellei matkaseurani halua. Riittää että olen nähnyt aukion, Huokausten sillan yms. kerran. Viihdyn paremmin rauhallisemmilla alueilla ja niitäkin onneksi on.

    • martina

      Sama täällä. Vanhat perinteet on kivoja ja niistä on aina mukava oppia matkaillessa. Saarihyppely Venetsiassa on ihana senkin takia, että jo pelkkä matka merimaisemineen on elämys. Mullakin on vielä saaria näkemättä, joten seuraavalla Venetsian reissulla suuntaan luultavasti taas vaporettopysäkille. 🙂

  • Travelloverin Annika

    Murano on niin pikkuruinen, että ei siihen kovin montaa tuntia saa kulumaan, vaikka tekisi mitä. 🙂 Piipahdin kesällä pitkästä aikaa. Ensimmäisestä kerrasta ehti vierähtää lähes parikymmentä vuotta. Onhan se tavattoman suloinen.