
Nougatpalat – Varoitus, sisältää Nutellaa!
Tuplanougat eli Dubbel Nougat -patukka oli pitkään lempparini. Nykyään se on makuuni hieman liian makea sellaisenaan, mutta sopii edelleen erinomaisesti leivontaan. Aivan kuten ikilempparini Nutella, joka ei ole koskaan liian makeaa vaikka sellaisenaan syötäväksi.
Selailin eräänä päivänä leivontainspiraatiota kaipaillessani kirjahyllystäni löytyvää Kinuskikissa leipoo! -kirjaa ja törmäsin leivonnaiseen, jossa on sekä Dubbel Nougatia että Nutellaa. Tätä on pakko kokeilla! Ohje vaikutti vieläpä sopivan helpolta kiireiseen aikatauluuni, joten oli selvää, että näitä meillä leivottaisiin. Suosittelen samaa sinulle. Lopputulos on hieman kuin mokkapalat, mutta ilman kahvia ja paremmalla kuorrutteella.
Nougatpalat
16 kpl
Pohja:
– 150 g voita
– 1 dl sokeria
– 2 kananmunaa
– 3 dl vehnäjauhoja
– 0,5 dl kaakaojauhetta
– 1,5 tl leivinjauhetta
– 1 dl maitoa
Kuorrutus:
– 1,5 dl Nutellaa
– 1 Dubbel Nougat -patukka (54 g)
Tee ensin pohja. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää vaahtoon sitten kananmunat yksitellen. Vatkaa välissä kunnolla sekaisin. Lisää sitten kuivat aineet sekä maito ja sekoita vielä hyvin.
Levitä taikina vuokaan tai uunipellille noin 25 x 25 cm kokoiseksi levyksi. Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorrutusta.
Levitä pohjan päälle Nutellaa ja valuta lusikan avulla sulatettu Dubbel Nougat -patukka Nutellan päälle haluamanlaiseksesi kuvioksi. Epämääräinen raitakuvio toimii hyvin. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa leivonnainen sitten paloiksi.


0 kommenttia
Marimente
Voi hitsit, näyttää kirjaimellisesti syötävän hyviltä! 🙂 Mmm Nutellaaa…
Martina
Kaikki missä on Nutellaa on vaan niiiin hyvää! 🙂
Auriel
Ei ole vaikea tajuta missä vaiheessa maito lisätään, jos on kokemusta tällaisista leipomuksista, mutta noin niin kuin sivuhuomiona: maito mainitaan pohjan ainesosaluettelossa, muttei enää varsinaisessa reseptissä. 😉 Hyvännäköinen ja -kuuloinen ohje kuitenkin.
Martina
Hupsista! Kiitos tarkkanäköisyydestä, resepti on nyt korjattu. 🙂