Korealainen perunasalaatti
Noniin, sen pidemmittä puheitta mennään suoraan syömään korealaista perunasalaattia, sillä se on hyvää, maukasta, kotoisan kesäistä, mutta myös jollain tapaa hieman eksoottista. Tai no, valmistetaan salaatti ensin, ja sitten vasta syödään se. Kas näin:
– 100 g kaalia
– punasipuli
– 300 g kiinteää perunaa
– punainen chili
– 1 rkl viinietikkaa
– 1 rkl seesamiöljyä
– valkosipuli (oikeasti varmaan yksi valkosipulin kynsi, mutta meillä kokonainen yksikyntinen valkosipuli)
– inkivääriä
– suolaa, sokeria ja mustapippuria
Pilko chili (ja poista siitä siemenet), kaali ja sipuli pieneksi silpuksi. Tyrkkää silppu kylmään suolalla maustettuun veteen lillumaan. Tämä pehmentää kavereiden makua.
Keitä perunat ja pilko ne pienemmiksi. Huuhtele kaali, sipuli ja chili ja valuta ne kuivaksi. Sekoita perunat, kaali, sipuli ja chili yhteen ja mausta salaatti viinietikalla, seesamiöljyllä, valkosipulilla, pienellä määrällä suolaa ja sokeria, mustapippurilla sekä inkiväärillä. Mausteita voit laittaa oman makusi mukaan ja suosittelen maistelemaan salaatin maustetilannetta välissä, ettei mausteita lorahda liikaa.
Jätä salaatti jääkaappiin maustumaan ainakin pariksi tunniksi. Syö sellaisenaan tai tarjoile lihan lisukkeena. Julkaisen myöhemmin myös korealaisittain maustetun naudanlihan reseptin ja se viihtyy aivan täydellisesti tämän perunasalaatin kanssa samalla lautasella. Kukapa olisi uskonut.