Alfama, Lissabon

Nostan aurinkolasit silmiltäni, mutta joudun laittamaan ne pian takaisin. Valkoisista seinistä heijastuva auringonvalo häikäisee liikaa. Katselen ympärilleni ja haluan tallentaa kaikki yksityiskohdat mieleeni. Ikkunasta kadun ylle pyykkejä kuivumaan ripustavan mummon, pienen kukka-asetelman oven pielessä, parvekkeen koristeellisen mutta kuluneen metallikaiteen ja sen kissan, joka luikkii tien yli vaanimaan meitä kapean portaikon suojiin. Siihen se lopulta nukahtaa. Keskikesän lämpöisille päiväunille.

Lissabonin Alfamassa vaeltaessa mielen valtaa rauha. Kapeiden katujen suojiin on hyvä eksyä. Nämä ikivanhat kadut ovat nähneet paljon ja selvinneet kaikesta. Jopa siitä lähes koko kaupungin tuhonneesta maanjäristyksestä silloin kauan aikaa sitten. Jo silloin Alfama oli köyhien asuttamaa seutua ja sama pätee nytkin. Jos en tietäisi, veikkaisin päinvastaista. Minulle Alfama on kuin kauniin kaupungin suojaisin paratiisi, jossa viettäisin mielelläni arkipäivieni illat, pitkät viikonloput ja liian varhaiset aamut. Hmm, ehkä palaan tänne sitten eläkkeellä.

Alfama on Lissabonin kaupunginosista vanhin. Se kesti vuoden 1755 tuhoisan maanjäristyksen ja siinä missä muut kaupunginosat rakennettiin uudestaan modernimpaan muotoon, ovat Alfaman kadut edelleen kapeaa pientä sokkeloa, joka kiemurtaa rinteessä ja paistattelee raukeana keskipäivän auringossa.

Vanha kalastajien ja köyhien kaupunginosa on kokenut pienen ryhtiliikkeen ja Alfamaa on pyritty virkistämään ja kunnostamaan. On syytäkin. Täällä vallitsee aivan omanlaisensa vanha, arvokas, mutta erittäin vieraanvarainen tunnelma. Alueella sijaitsee fado-klubeja, ravintoloita, pieniä kauppoja ja näköalapaikkoja, mutta viehättävintä Alfamassa on sen suloinen kapeiden katujen sokkelo.

Näköalapaikoista suloisin on Santa Luzian näköalapuisto, jonka vehreät kukat antavat mielettömän kontrastin siniselle taivaalle, kimmeltävälle joelle, valkoisille taloille ja punaisille katoille. Näkymästä tulee mieleen Cinque Terren Riomaggiore, joka on yksi kauneimmista paikoista mitä olen nähnyt. Lähes yhtä kaunista on täälläkin. Azulejo-kaakelit koristavat maisemaa ja alueella hengailevat selfie-keppejä myyvät miehetkin ottavat rennosti.

Santa Luzian päädystä nousee portaat pienelle kattoterassille, josta aukeaa maisemat toiseen suuntaan kaupunkia. Alemmalla tasanteella mies soittaa omituista musiikkia ja päätämme istahtaa vehreän terassin suojiin maistamaan lasillisen ginjinhaa. Kirsikan makuinen juoma on hyvää, mutta Henkan valitsema kylmä valkoviinilasillinen sopii tilanteeseen paremmin. Viereiseen pöytään kannettu sangriakin näyttää hyvältä.

Bar Terraco Santa Luzian maisemia ihaillen kuluu pitkä tovi, kunnes vatsassa kurniva nälkä muistuttaa lounasajasta. Päätämme suunnata lähellä sijaitsevaan Pastel do Fadoon, jossa esitetään iltaisin fadoa, mutta lounasaikaan tynnyreistä tehdyissä pöydissä saa istuskella kaikessa rauhassa, maistella paikallisia kalaruokia ja taitaapa taustamusiikkina soida haikeasti tuo kuuluisa portugalilainen kansanmusiikki. Fadon sydänverellä vuodatetut valittavat sävyt sopivat yllättävän hyvin rauhalliseen lounashetkeemme keskellä kirkasta päivää, vaikka normaalisti fado kai kuuluu illan hämyisään pimeyteen.

Pastel do Fadon lounas on maittava, vaikka puolet tilauksesta meneekin uusiksi, sillä tilaamaamme viiniä ja toista tilaamaamme kalaa ei ole saatavilla. Tarjoilijamme näyttää lievästi krapulaiselta ja kaataa vettä laseihimme kaksin käsin korostetun huolellisesti. Hän on kuitenkin hyvin ystävällinen ja ruoka erittäin maittavaa.

Grillattu merenelävävarras on herkullinen ja paikallinen kotiruoka, turskasta ja perunasta tehty vuoka, on hauska uusi tuttavuus. Sitä maistamme reissun aikana vielä uudestaankin ja mietimme, pitäisikö sen valmistamista kokeilla kotonakin. Pitäisi.

Kävelemme Pastel do Fadon ohi uudestaan eräänä toisena päivänä, illan jo pimennyttyä, eikä fadoa esitetä, vaikka luulimme niin. Ehkä se on viikonlopun hommia? Kannattaa tarkistaa tilanne, mikäli mielii ravintolaan kuuntelemaan fadoa livenä. Mutta kuten totesimme, ravintola toimii oikein hyvin lounaspaikkanakin ja on erittäin kohtuuhintainen.

Eräänä toisena iltana kävelemme Alfaman halki välittämättä varoituksista, joiden mukaan alueella ei tulisi kulkea jalan enää pimeällä, vaan ottaa suosiolla taksi. Turvallisuussyistä kuulemma. En tiedä millainen meininki kapeilla pikkukujilla on myöhemmin yöllä, mutta ennen puoltayötä mukulakivikaduilla tallustaessamme emme olisi voineet tuntea oloamme turvallisemmaksi. Alueella palloilee paljon ihmisiä, osa on turisteja ja osa iltalenkillä olevia paikallisia, kauppojen ovet ovat auki, terassit täynnä porukkaa ja ilmassa leijailee Lissabonin yön lämmin hehku.

Joistakin paikoista tulee heti kotoisa olo. Lissabonin vanhin kaupunginosa Alfama oli minulle sellainen. Kenties olen vieraillut täällä entisessä elämässäni.