Lammi kaikilla aisteilla
Kokoonnuimme lokakuun lopulla Lammin rauhaan Hervon viehättävään huvilaan yhdessä kolmen muun työkseen kirjoittavan yrittäjän kanssa. Kun ilta hämärtyi työpäivän päätteeksi suljimme kukin läppärimme ryhtyen saunanlämmityspuuhiin, ruoanlaittoon ja ruoanlaittoviinin maisteluun. Kävimme päivien aikana myös ulkoilemassa yhdessä ja erikseen. Toiset pitivät samalla palaveria kun taas toiset juosta läähättivät hiki hatussa. Kaikki nauttivat luonnosta. Idea kirjoitusleiriin lähti viattomasta Instagram-kommentista ja eskaloitui yllättäen huvilan varaamiseen. Kohta me jo huristimme Hervon huvilan pihaan molempien autokuntien kesken sattumalta täysin samaan aikaan. Vietimme huvilan rauhassa kaksi yötä töitä tehden, inspiroituen ja rentoutuen. Ne oli hienoja hetkiä ne. Hetket Lammin lokakuussa.
Syksyn lumoa Mäntsälässä
Kaupallinen yhteistyö Elämyksen Taika ja Panimo Kiiski. Aamun harmaus on jo väistynyt kun ajamme kohti Sarvikotaa. Astun ulos autosta ja katselen ympärilleni. Komea kota seisoo ylväänä nurmella ollen jo itsessään vaikuttava näky. Ympäröivä luonto kruunaa näyn. Jos en tietäisi olevani Mäntsälässä, veikkaisin olinpaikaksemme Lappia. Kaikesta näkee, että Sarvikota ympäristöineen on rakennettu rakkaudella. Jokainen pienikin yksityiskohta on tarkkaan mietitty tukemaan erätunnelmaa ja silmä lepää mihin vaan katseeni suuntaankin. Kunnes näen pihalla pötköttelevän kanoottirivistöön. Hui! Alan heti arvioida kuinka helposti tuollainen kippaa ympäri. Näyttää tukevalta, mutta ensikertalaista jännittää silti edessä häämöttävä melontaretki.
Suomen ihanimmat kesäkaupungit
Kesä Suomessa kuuluu yhä useamman suunnitelmiin kun lähimatkailu ja kotimaan matkailu yleisestikin kasvattavat suosiotaan. Me olemme tutustuneet kotimaamme matkailuantiin nyt jo useampana kesänä peräkkäin, sillä olemme kokeneet sen vaivattomimmaksi ja mukavimmaksi tavaksi matkustaa pienten lasten kanssa. Toisaalta nälkä on kasvanut syödessä ja olemme ahmineet kotimaan kohteita myös siksi, että olemme ihastuneet Suomeen yhä syvemmin matkoillamme. Tämähän on oikeasti tosi ihana matkailumaa. Ainakin silloin kun säät suosii. Halusin listata 10 ihaninta kesäkaupunkia, mutta en millään keksinyt kuin 9, joita haluan oikeasti suositella. Isot itsestäänselvyydet, kuten Helsinki, Turku ja Tampere jäivät pois listalta, sillä luotan että osaatte suunnata niihin ilman apuanikin. Tässä siis 9 kesäisen Suomen lempparia, joissa jokaisessa olen nauttinut ihanista…
Rakkaudesta Helsinkiin : Vanhakaupunki ja Lammassaari
Kävelimme eräänä päivänä äidin kanssa Arabiasta Toukolan ja Vanhankaupungin kautta Lammassaareen ja minä hullu kävelin siitä vielä kotiin niin, että olin kotiin päästyäni ollut peräti viisi tuntia liikenteessä jalkojeni päällä. Väliin mahtui kyllä yksi kahvitauko ja Arabian tehtaanmyymälöissä kiertelyä, mutta on se silti aika paljon kävelyä yhdelle illalle. Tämän lenkin jälkeen jalat olivat melko väsyneet, ja sanoipa yksi varpaistani myös hetkeksi vuokrasopimuksensa irti plopsahtaen pois paikaltaan jääden tököttämään omituisessa asennossa viereisen varpaan päälle. Sen sai siitä kyllä asetettua kädellä takaisin paikoilleen ihan ilman kipua, mutta varpaan juuressa tuntui pieni särky pari päivää tapahtuneen jälkeen, ja olihan se kieltämättä hieman hämmentävä tapahtuma. Olenkohan ollut huomaamattani ilkeä varpaalleni, vai miksiköhän se halusi…













