• Curacao – Hollanti pastellisävyissä

    Jos vietimme Aruballa rantapainotteisen päivän, niin Curacaolla keskityimme ottamaan haltuun saaren pääkaupungin Willemstadin. Sekä Aruba että Curacao kuuluvat ABC-saariin ja saarilla tuntui olevan jonkin verran yhteistä, vaikka tavallaan ne olivatkin aivan erilaisia. Rakennukset olivat yhtä iloisen värikkäitä molempien saarten pääkaupungeissa ja yleinen siisteys oli erittäin hyvää verrattuna köyhempiin Karibian saariin. Kolmannella ABC-saarista, eli sillä B:llä alkavalla, emme käyneet tällä reissulla, mutta ehkä tulevaisuudessa käymme koluamassa senkin. Mikä se muuten on? Jos et keksi, niin vastaus löytyy postauksen lopusta. Hieman aivojumppaa kaverit.. Curacao (lausutaan kurasau) on saanut nimensä portugalilaisen sydäntä tarkoittavan sanan mukaan. Nimi tulee siitä, että Curacao on ollut aikoinaan kaupanteon keskus eli kaupanteon sydän. Sen kautta on kulkenut paljon…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Curacao – Hollanti pastellisävyissä
  • Aruba – One happy island

    Karibian risteilymme alkoi peräti kahdella meripäivällä, joiden aikana ehdimme hyvin tutustua laivaamme, makoilla kannella, ottaa rennosti ja viettää jopa yhden formal nightinkin. Parin päivän merellä seilaaminen oli mukavan rauhallinen startti kahden viikon risteilylle, ja kun kolmantena aamulla näimme ikkunasta maata, alkoi vatsanpohjassa kutkuttaa mukavasti. Ensimmäinen saaripäivä! Aruba, täältä tullaan! Aruba kuuluu ABC-saariin yhdessä Bonairen ja Curacaon kanssa. Se sijaitsee eteläisellä Karibialla vain 27 kilometrin päässä Venezuelasta ja ilmasto on trooppinen. Aruballa ei ole kuuman kosteaa (niin kuin Mombasassa laulun mukaan) vaan mukavan kuivaa ja lämmintä. Saarella onkin kuivempaa kuin muualla Karibialla keskimäärin. Niukkasateinen sadekausi kestää syyskuulta tammikuulle ja silloinkin sateet tulevat pääosin öisin. Meidän vierailupäivänämme maaliskuussa Aruban taivaalla seilasi muutama…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aruba – One happy island