Bromarv ja lapsuuden mökkikesät
Tähän aiheeseen on tuntunut vaikealta tarttua. Se tuntui vaikealta jo silloin kun sain tietää, että mökkimme myydään. Kun kuulin uutisen, en halunnut enää mennä mökille, vaikka minua pyydettiin useasti mukaan käymään vielä viimeisen kerran hyvästelemässä mökki.
En halunnut mennä, sillä pelkäsin sen pilaavan hyvät muistot. Halusin muistaa lapsuuden iloiset mökkikesät, aina paistavan auringon ja sen onnellisen huolettomuuden, jonka vain lapsena voi saavuttaa. Halusin muistaa mökin hyvän mielen paikkana ja halusin, että viimeinen kertani siellä on täynnä iloa, niin kuin mökkireissut aina olivat. Siksi en mennyt hyvästelemään mökkiä. En halunnut surkutella ja ikävöidä. Halusin pitää kiinni muistoistani, sillä muuta ei enää olisi.
Mökki myytiin vuosia sitten ja vasta viime kesänä olin valmis kohtaamaan mökkimaisemat uudestaan. Kävimme Bromarvin kirkonkylällä, ajoimme mökkitien Arttu Wiskarin soidessa päässä ja pysähdyimme tutun mäen päällä. Yhtäkkiä muistin taas kaiken.
Muistin suolaiselta tuoksuvan meri-ilman, lokkien kirkumisen ja auringon, joka paistoi aina. Muistin miten merivesi oli sopivan viileää ja miten kelluimme suojaisan lahden poukamassa pelastusliivit päällä niin kauan, että sormet menivät ryppyisiksi.
Muistin kuuman kallion, joka lämmitti uintireissun jälkeen. Muistin suhisevan kaislikon, iltaruskon ja joutsenet. Muistin puun, johon kiipesimme isoveljen kanssa yhä uudestaan ja uudestaan. Muistin kiireettömät kävelyretket postilaatikolle pikkuveljen kanssa.
Muistin moottoriveneen, jonka kyydissä ei voinut muuta kuin hymyillä. Muistin suolaiset pärskeet naamalla ja sen miten istuin veneen keulassa odottaen isompia aaltoja ja kovempaa vauhtia. Muistin miten nauroin ääneen veneen pomppiessa aalloissa.
Muistin mökkisaunan ja sen miten menimme yhä uudestaan uimaan ja sitten saunaan ja taas uimaan ja saunaan. Muistin saunahunajan, jossa oli kuolleita muurahaisia.
Muistin mummin lämpimän sylin ja punaisen ponchon, jossa asuin viileät päivät. Muistin vaarin vajan ja uistimet, jotka järjestin yhä uudelleen siistiin riviin vajan seinälle. Muistin Frasse-kissan ja sen, miten juhannuksena nostettiin lippu salkoon.
Muistin notskimakkaran, uudet perunat ja sen, miten helteisenä päivänä sai syödä sipsejä ruoan kanssa. Muistin miltä kallionkolossa kasvava ruohosipuli maistui. Muistin pikkumökin vanhentuneet mausteet, jotka tyhjensimme salaa muurahaispesään.
Muistin sen, miten hieman vanhempina pakkasimme oluet reppuun ja kiipesimme korkealle kalliolle ihailemaan maisemia. Korkkasimme oluet ja kävimme puskapissalla. Pelasimme Trivial Pursuitia ulkona yöttömän yön valossa aamuun asti.
Muistin miten menin tuulisena päivänä veneen pohjalle makaamaan ja lukemaan kirjaa. Muistin miten nukahdin laineiden liplatukseen. Muistin kaivosta kannetun veden, rantavedessä pestyt perunat ja sen miten selkä paloi kun pesimme äidin kanssa mattoja laiturilla.
Muistin loppukesän pimeät illat ja sen miten ulkohuussimatkalla sopivasti jännitti. Muistin tarinan mustasta miehestä. Muistin kovat ukkoset ja tähtikirkkaan taivaan. Muistin lepakon, joka lensi illan pimeydessä. Muistin takan lämmön talvella ja jäätyneen meren, jota pitkin kävellessä kaikki näytti ihan erilaiselta.
Muistin korvasienipaikan ja sen, miten laitoimme sukkahousut päähän hirvikärpästen varalta lähtiessämme sienimetsälle. Muistin miltä maistui syödä mustikoita suoraan metsästä. Muistin miten harjoittelin heittämään uistinta. Muistin etten saanut koskaan kalaa, mutta söin kuitenkin toisten kalasaalista.
Muistin miten harjoittelin mökkitiellä auton käsittelyä. Ihan pienenä isin sylissä rattia kääntäen ja hieman vanhempana ihan itse. Muistin miten naarmutin poikaystävän Sierran osuessani kantoon ja miten sullouduimme auton takakonttiin porukalla. Muistin töyssyn, johon iskä ajoi kovaa silloin kun auto oli kevyt ja äiti ei ollut kieltämässä.
Ennen kaikkea muistin meren, luonnon äänet ja sen rauhan, joka mökillä vallitsi. Muistin etten ollut koskaan mökillä onneton.
Siinä tuttuja mökkimaisemia katsellessani muistin sen kaiken ja olin onnellinen muistoistani. Mökkiä ei enää ole, mutta muistot säilyvät ikuisesti. Pysähdyin vielä hetkeksi paikalleni kunnes totesin, että on aika jatkaa matkaa.
