Helsinki,  Kotimaa,  Rakkaudesta Helsinkiin,  Yleinen

Rakkaudesta Helsinkiin: Kruunuvuoren aavekaupunki

7 heinäkuun, 2013 /

Kruunuvuori on hyvin hämmentävä paikka. Laajasalon kupeessa uinuva unohdettu aavekaupunki saa metsittyä kaikessa rauhassa villiintyneen luonnon keskellä. Vanhat huvilat rapistuvat ja lyhistyvät kasaan kuin korttitalot, teiden päälle on kaatunut puita ja kasvillisuus peittää alleen menneiden aikojen paratiisimaisen huvila-alueen. Jylhiltä rantakallioilta avautuu huikeat maisemat Kulosaareen, Korkeasaareen ja aina Katajanokalle asti, ja vain hiljainen tuuli kuiskaa muiston täällä aikoinaan vietetyistä kesistä.

Harva on edes kuullut puhuttavan Kruunuvuoren hylätyistä huviloista, eikä sinne eksy kovin helposti edes sattumalta. Reitti pitää tietää ja minäpä aion kertoa sen teille hieman myöhemmin tässä postauksessa. Paikan tunnelmaa on lähes mahdotonta kuvailla sanoin, mutta yritän kuitenkin. Parhaiten hylätyn alueen surullista hiljaisuutta voi aistia menemällä itse paikan päälle, ottaa piknik-eväät, tukevat kengät ja kesällä myös hyttyskarkotetta mukaan, ja ihmetellä kaikessa rauhassa unohdettua huvilakaupunkia.

Aikoinaan, aina 1800-luvulta alkaen, jolloin Kruunuvuoren huviloita alettiin rakentaa, alue tunnettiin kaupungin eliitin kesäpaikkana. Kruunuvuoren rantaan oli lyhyt venematka Helsingin keskustasta ja upeat mansardikattoiset huvilat kielivät tuon ajan loistosta. Kruunuvuoren parhaat ajat sijoittuvat vuosilukujen 1920-1960 välille, vaikka jo vuonna 1955 alue sai kuoliniskunsa ja rappeutuminen alkoi pikkuhiljaa nakertaa loistokasta huvila-aluetta.

Ylimystön jälkeen aluetta asuttivat keskiluokkaiset ja toisen maailmansodan jälkeen alue siirtyi saksalaisilta Neuvostoliiton hallintaan. Pian Suomen Kommunistinen Puolue vuokrasi alueen Neuvostoliitolta ja huvilaelämä jatkui uusien asukkaiden voimin, kunnes vuonna 1955 muuan herra Aarne J. Aarnio osti alueen kuolettavin seurauksin.

Aarniota ei kiinnostanut huvila-alueen kunnossapito, vaan hänen ainoa intressinsä oli rakennuttaa Kruunuvuoren alueelle tuhansien asukkaiden asuinalue. Vanhat huvilat jyrättäisiin maan tasalle ja seudulle rakennettaisiin uusia taloja. Aluetta ei kuitenkaan saatu uudelleenkaavoitettua ja sitä kautta Aarnion lukuisat rakennuslupahakemukset hylättiin vuosikymmen toisensa jälkeen.

Vuoden 1955 kauppojen jälkeen huviloiden asukkaiden keskuudessa vallitsi yleinen epävarmuus. Tiedettiin, että alueelle halutaan rakentaa uusia asuinrakennuksia, joten huviloiden ylläpito ja kunnostus ei tuntunut enää tärkeältä. Kohtahan ne kuitenkin purettaisiin.

Elämä Kruunuvuoressa jatkui kuitenkin elinvoimaisena, mutta pikkuhiljaa huonossa hoidossa olleet vanhat huvilat alkoivat rapistua. Luonnonvoimat tekivät myös oman tehtävänsä meren rannalla olevien huviloiden tuhon eteen ja ensimmäiset merkit alueen rappeutumisesta olivat nähtävillä jo 1970-luvulla.

Pikkuhiljaa vanhat asukkaat jättivät huvilansa ja alue jäi oman onnensa nojaan. Vanhasta loistosta on jäljellä enää hylätyt vanhat autiotalot, joista osa on lyyhistynyt kasaan, osa on palanut kokonaan tai osittain ja vain pari rakennusta on vielä kunnolla pystyssä ja pelastettavissa, mikäli niiden pelastustöihin käydään mahdollisimman pian. Kruunuvuoressa asuu enää vain metsän eläimiä, lintuja ja hyönteisiä, vanhoja muistoja ja kenties aaveitakin, jotka haikailevat vanhojen hyvien aikojen perään.

Keskellä Kruunuvuorta on pieni lampi, jonka ympärille huvilat ovat keskittyneet. Ränsistynyt metsäpolku kulkee lammen ympäri, ja tasaisin väliajoin voi metsän siimeksestä, rannanpoukamasta tai mäennyppylältä bongata vanhan talon jäänteet. Tunnelma on surullisen rauhaisa, hämmentävä ja vähän pelottavakin. Me emme äidin kanssa uskaltaisi tulla tänne yksin, emmekä synkemmällä säällä tai pimeän aikaan edes kahdestaan. Hui.

Talon sisällä lepattavaa paperia pelästyy, talon narina saa askeleen pysähtymään ja rapistuneen huvilan vierestä puikahtaa nopeasti ohitse. Talovanhusten lähellä kannattaakin olla varovainen, sillä korttitalo voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä, eikä huviloiden sisään pidä mennä missään nimessä. Maassa on lasinsirpaleita ja kovalla tuulella kannattaa olla varuillaan kaatuvien puiden takia.

Aika Kruunuvuoressa on pysähtynyt ja vanhan ajan loiston voi nähdä vain mielikuvituksensa avulla. Tuossa kuistilla on joskus paistateltu päivää, vanhasta kaivosta on nostettu vettä ja nyt jo romahtaneelta laiturilta on pulahdettu uimaan. Tuossa on ehkä pesty astioita ja pyykkejä, nuo yläkerran portaat joku on kiivennyt kerta toisensa jälkeen makuukammariinsa ja tuolla ränsistyneellä hetekalla on aikoinaan nukuttu. Naapurihuvila näkyy juuri ja juuri, kukakohan siellä on asunut?

”Luona penkin on tuo puu ja puistotie, kaiken muun vei aika luulen..”

Miten hylätylle huvila-alueelle sitten löytää? Reitti on yllättävän helppo, mutta se pitää tosiaan tietää, sillä nykyisen asutuksen taakse on muuten vaikea löytää. Mene Herttoniemen metroasemalta lähtevällä bussilla nro 88 päättärille asti. Päätepysäkki sijaitsee Päätien ja erään toisen tien risteyksessä. Kävele Päätie aivan sen loppuun asti ja näet oikealla viimeisten asuintalojen jälkeen punakeltaisen puomin. Ohita puomi ja jatka matkaasi tietä pitkin ylös Kruunuvuorelle.

Tie mutkittelee hieman ja hetken kuluttua näet vasemmalla puolellasi Kruunuvuoren lammen. Reitti kulkee lammen ympäri ja me kuljimme sen vastapäivään. Lammen toisella puolella olevien huvilavanhusten takana aukeaa upeat kallioiset rannat, joille on mukava istahtaa piknikille. Täällä saa olla rauhassa, vaikka kaupungin äänet, ohi kulkevat veneet ja vieressä olevan maanpuhdistuslaitoksen kolina muistuttavatkin aavekaupungin sijainnista keskellä Itä-Helsingin rannikkoa.

Me kiertelimme Kruunuvuoren hylätyllä huvila-alueella kauniina kesäpäivänä, jolloin vehreä kasvillisuus peitti osan maisemista ja veikkaan että osa raunioista jäi meiltä kokonaan huomaamatta. Uskoisin että alueen tunnelma on syksyllä vertaansa vailla, kun kesän vihreys kuolee talven edestä ja puista putoilevat lehdet korostavat lyyhistyneiden huvilavanhusten surkeutta. Ja miksei alueella voisi käydä talvellakin kun rauniot uinuvat pehmeän lumivaipan suojassa.

Mikäli mielit käydä ihmettelemässä Kruunuvuoren autiotaloja, tee se pian, sillä Helsingin kaupunki suunnittelee parhaillaan alueelle 10 000 hengen asuinaluetta. Huvilavanhusten on viimein aika väistyä uuden ajan tieltä, ja vertaansa vailla olevan aavekaupungin tarina on päättymässä, tai ainakin astumassa uudelle aikakaudelle. Tämä on kenties viimeinen kesä, jolloin Kruunuvuoren alue saa uinua rauhassa ennen pian koittavia rakennustöitä.

Lindbergin huvilan viimeinen asukas Naima Lindberg kuoli vuonna 1975 ja siitä asti talo on ollut tyhjillään, sillä naimattomalla Naimalla ei ollut sukulaisia lähistöllä. Huvila rakennettiin 1900-luvun alussa Naiman isän toimesta ja ilmeisesti jollakulla entisellä asukkaalla oli meille vielä asiaa, niin kovasti talon rauniot narisivat niiden luokse saavuttuamme.

Villa Lindberg

Ennen romahtamistaan Lilla Kronberg toimi hippien bilepaikkana.

Villa Walhelmissa asuttiin vuoteen 1989 asti.

Villa Hällebo on alueen parhaiten säilynyt huvila. On ikkunat ja kaikki.

1900-luvun alussa rakennettu Puutarhurin huvila on vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Huvilassa asuneen Villa Kissingen puutarhurin jälkeen talossa asui herra nimeltä Albert Goldbeck-Löwe, joka omisti koko Kruunuvuoren alueen vuodesta 1913 alkaen. Albertin kuoltua vuonna 1934, siirtyi alueen omistus hänen pojalleen Adolfille. Perhe asui myös Villa Kissingessä ja vuonna 1914 he joutuivat pakenemaan sotaa ulkomaille, palatakseen takaisin neljä vuotta myöhemmin.

Villa Kissinge on toiminut Goldbeck-Löwen perheen asuintalon lisäksi muun muassa Kommunistien kesäriennoissa kerhotalona ja vieraiden majapaikkana. Talossa on asunut myös alueen vartija Emil Holopainen, joka sai palkaksi vartioinnista asua huvilassa ilmaiseksi. Enää siellä ei asu kukaan.

Saatat myös pitää

Ranskalaisista viineistä

11 helmikuun, 2020

Elämyksiä etänä

3 kesäkuun, 2020

Frans & Amélien simpukkaperjantai

31 maaliskuun, 2016

0 kommenttia

  • Aili Inkeli

    12 heinäkuun, 2013 at 5:25 pm Vastaa

    Musertavaa. Sydäntäsärkevää. Uskomatonta välinpitämättömyyttä.
    Nyt sitten vihdoin toteutuvat Aarne J. Aarnion toiveet alueen rakentamisesta. Voi kun olisivat rakentaneet 50-luvulla, jos kerran huviloita ei säilytetty! Nykyrakentamisessa uskon vain homevaurioihin ja rahastukseen. Toivottavasti edes arkkitehti älyää jotain Kruunuvuoren suomasta ympäristöstä.

    • Martina

      13 heinäkuun, 2013 at 5:26 pm Vastaa

      Sanopa muuta. Ihan käsittämätöntä. Alueella kierrellessä tuli koko ajan mietittyä miten ihanaa elämää näissä huviloissa oltaisiin voitu viettää aina näihin päiviin asti. Surullista että ne ovat päässeet rapistumaan niin pahasti. Toivottavasti uusi asuinalue kunnioittaa paikan tarinaa ja upeaa ympäristöä. Eihän tuon parempaa paikkaa olekaan asua! Kauniit merimaisemat, pieni suojaisa lampi, keskusta juuri sopivan matkan päässä ja seutu vaikutti muutenkin kivalta ja mukavan rauhalliselta.

  • ohikulkija

    25 syyskuun, 2013 at 9:34 pm Vastaa

    Olipa surullinen ja kuitenkin mielenkiintoinen kävely. Kiva, kun vinkkasit kesäpostauksessa, sillä tämä oli mennyt minulta ohi.

    Moni upea huvilakohde on kadonnut samalla tavalla. Espoon huviloistakaan ei ole montaa jäljellä, tilalle on rakennettu persoonattomia rivareita ja isojen firmojen päämajoja. Surullista, kun omaa historiaa ei arvosteta.

    • Martina

      26 syyskuun, 2013 at 1:22 pm Vastaa

      Kiva että löysit postauksen, se on tuntunut menneen monelta ohi silloin julkaisupäivänä. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että on surullista kun omaa historiaa ei arvosteta. Ymmärrän kyllä ettei jokaista huvilavanhusta voi pelastaa, mutta ei niitä kaikkia tarvitsisi jyrätä maan tasalle. Säilyttäisivät edes osan vanhoista upeista taloista muistona menneistä ajoista.

  • anonyymisti

    19 lokakuun, 2013 at 4:51 pm Vastaa

    Tiedätkö että pääseekö tonne talvella helposti? eli onko tiet aurattu yms? Ja pitikö pitkästi kävellä ennenkuin pääsitte tonne alueelle? 🙂

    • Martina

      20 lokakuun, 2013 at 11:58 am Vastaa

      Teitä tuskin on aurattu, mutta jos lunta ei ole ihan kauheita kasoja, niin kyllä sinne pitäisi päästä melko helpostikin. Jos hyvin käy on alueella käyty autolla (meidänkin reissulla tuli yksi auto vastaan), joten silloinhan on helppo kävellä auton renkaanjälkiä pitkin. Kävelymatka ei ole kovin pitkä, mutta hyvät kengät kannattaa ottaa mukaan.

  • Elina

    19 marraskuun, 2013 at 6:55 pm Vastaa

    Huvila-alue on kaavoitettu luonnonsuojelualueeksi, joten ihan hetkeen huviloiden tilalle ei tule mitään uutta. Lähelle entisen öljysataman paikalle rakennetaan uusi Kruunuvuorenkaupunginosa.

      • minnie

        20 marraskuun, 2013 at 9:03 pm Vastaa

        Niin no. Minusta noita kaikkein romahtaneimpia huviloita on ihan turha siellä säilyttää. Muutama on ollut ainakin pari vuotta tehdyn Kruunuvuori-kirjan mukaan korjattavissa asuinkelpoisiksi, mutta suurimmaksi osaksi Kruunuvuori on vain täynnä lautakasaa. Tilannehan pahenee koko ajan: kävin ite paikalla ekaa kertaa 2008 ja viimeksi tänä syksynä ja viidessäkin vuodessa alue on mennyt entistä kurjemmaksi. Musta kaikkein paras ratkaisu alueelle olisi purkaa huonokuntoisimmat romuläjät, kunnostaa korjattavissa olevat ja rakentaa vaikka tilalle uusia, asutukseen sopivia kesäasuntoja. Aluehan on itsessään ihana.

        • Martina

          21 marraskuun, 2013 at 8:35 am Vastaa

          Olet oikeassa, pahiten kärsineitä huviloita voi tuskin enää pelastaa, mutta ne muutamat talovanhukset, jotka ovat vielä kunnostettavissa, saisivat minun mielestäni jäädä muistuttamaan Kruunuvuoren menneiden aikojen loistosta. Pahasti romahtaneiden talojen tilalle voisi rakentaa saman tyylisiä taloja, eikä ainakaan mitään jättimäistä kerrostalokompleksia. Kesäasuntoja varten paikka olisi tosiaan ihanteellinen.

  • Vilho

    17 toukokuun, 2014 at 8:28 pm Vastaa

    Olisi kamalaa jos Kruuunuvuoren huvila-alueelle rakennettaisi uusia taloja. Minusta alue saisi säilyä tuollaisena kuin se on, niin nähtäisiin mitä sille luonto tulevaisuudessa tekee.

    • Martina

      23 kesäkuun, 2014 at 8:43 am Vastaa

      Nyt en kyllä osaa sanoa puretaanko taloja sittenkään ollenkaan. Olen kuullut vähän ristiriitaista tietoa. Toiset sanoo, että uusi asuinalue tulee tämän alueen viereen, toiset taas ovat sitä mieltä, että nämä huvilavanhukset puretaan silti.

  • peter koto

    15 heinäkuun, 2014 at 11:28 pm Vastaa

    Asuin lapsuuteni kaitalahdessa(holassa)Hallvik.Kissariksi kutsutulla alueella asui Naimi niminen vanhapiika jolta kannettua vesiämpäriä kohti sai markan,puita jos kantoi lisäksi sai jopa vitosen.Iltaisin holan rannassa onkiessa kuuli usein kissarin toisen asukkaan Kaunisojan huhuilevan kissaansa,Kille,Kille,Kille!Huvilat oli vielä jotenkin kuosissa ja lammella heitettiin talviturkki se kun lämpesi nopeammin kuin meri.Ruumiskin sieltä lammesta nostettiin joskus 70 luvulla,tylpällä esineellä päähän lyöty.Surullinen näky oli kissari 12.7.2014

    • Martina

      19 heinäkuun, 2014 at 1:44 pm Vastaa

      Vau, kiitos näistä muistoista Peter! Huikeaa kuulla minkälaista elämä on ollut alueella aiemmin. Hurja juttu tuo ruumiin lammesta nostaminen. Onneksi en tiennyt sitä silloin kun kiertelimme Kruunuvuoren alueella, olisi saattanut alkaa jännittää kun tunnelma alueella on muutenkin hieman pelottava.

    • nisu

      22 heinäkuun, 2014 at 11:15 am Vastaa

      Me pojankoltiaiset räjäytettiin Naimin postilaatikko tykinlaukauksella joskus 60-luvun lopulla uutena vuotena. Seuraavana päivänä Naimi soitti ovikelloa, ja faijan piti lähteä korjaamaan se postilaatikko. Kaunisojan akka oli aamuisin aina myöhässä dösästä, ja kaikkien piti odottaa kun hän spurttasi loppusuoraa muuntajalta. Eikös me lingottu Petsku kiviäkin Hålan rannasta Kissarin puolelle, ja välillä kasvihuoneen lasi kilahti rikki. Ruumislöydön jälkeen en minäkään enää lammessa uinut. Kyllä se ruumis nostettiin sieltä lammesta 60-luvun lopussa. Mentiiin kertomaan faijalle, että lammessa kelluu jotain kummallista. Faija tuli katsomaan ja lähti saman tien soittamaan poliisille. Ruumis oli siis ollut lammessa vähintään 3 kuukautta. Vähän ajan kuluttua tulivat poliisi, ambulanssi ja palokunta pillit päällä, ja perässä seurasi ainakin sata henkeä mopoilla, fillareilla tai juosten. En ole ikinä nähnyt lammella niin paljon porukkaa. Siinä oli se hotelli lammen ja merenrannan välissä, jossa oli numeroidut huoneet. Sinne murtauduttiin, kun se oli vielä aika hyvässä kunnossa. Poikuutenikin menetin siinä hotellin vanhalla nahkaisella sohvalla 70-luvun alussa yön pimeydessä tuulen ulvoessa rikkinäisistä ikkunoista.

      • Martina

        23 heinäkuun, 2014 at 9:22 am Vastaa

        Voi ei mitä muistoja, kiitos tuhannesti näistä! Kunnon pojankoltiaisia olette olleet. 😀 Voin nähdä sieluni silmin Kaunisojan akan juoksevan bussiin ja hui, tuo ruumisjuttu on kyllä aika karmaiseva. Siinä on riittänyt varmasti ihmeteltävää pidemmäksikin aikaa.

        • nisu

          23 heinäkuun, 2014 at 5:33 pm Vastaa

          Asuin Kaitalahdessa Päätie 27:ssä lapsuuteni ja nuoruuteni 60- ja 70-luvuilla. Siitä pääsi suoraan takapihalta Kissariin, kun kiipesi kalliolle ja sitten laskeutui lammen rantaan. Vaikeeta maastoa, mutta nuorena siellä oli kiva seikkailla. Aina siellä puhuttiin, että kohta Aarnio rakentaa Kissarin täyteen kerrostaloja, mutta ymmärtääkseni homma jäi siihen, kun Aarnion olisi pitänyt kustantaa myös kunnallistekniikka. Se oli kaavoittamatonta aluetta vielä 70-luvulla, eikä Helsingin kaupunki tuntunut olevan alueesta kovin kiinnostunut. Aina kun mentiin Kissariin, niin siinä oli semmonen pieni pelko perseessä, sillä tiedettiin, että se on yksityisaluetta. Yleensä saatiin olla rauhassa, mutta pari kertaa tultiin sanomaan. Ei siellä huviloissa ollut enää 70-luvulla asutusta paitsi Villa Kissingessä joku Paakkanen ja pari lesboa ja sitten nämä Naimi ja Kaunisojan akka, joka hänkin oli kuulemma Palkilla duunissa, siis työsuhdeasunto. Kovin on jäänyt minun mieleen koko alue, joten pakko kirjoittaa.

          • Martina

            24 heinäkuun, 2014 at 8:18 am

            Et tiedäkään miten kiitollinen olen siitä, että olet jaksanut kirjoittaa tänne muistojasi. Kruunuvuoren alue kiehtoo minua aivan käsittämättömän paljon ja siksi minusta on todella mielenkiintoista kuulla millaista elämä siellä on ollut. Uskon että muutkin lukijat lukevat kommentteja mielenkiinnolla. Kiitos siis vielä tuhannesti!

          • Rainer

            24 huhtikuun, 2019 at 9:40 am

            Jopas sattui, olen itse asunut teininä tuossa samaisessa Päätie 27:ssä noin vuodesta 1975 noin vuoteen 1988. Muistan monta näistä kertomistanne jutuista. Rouva Kaunisojan etunimi taisi olla Siiri? Oliko hän se jolla oli vähän huonot tai harvat etuhampaat? Siiri oli kuulemani mukaan ollut Aarnion sihteeri. Vai oliko kuvailemani henkilö tuo Naimi?

            Alueella asui myös bussikuski joka kulki HKL:n univormussa. Hän sijoitti extrarahansa kultaan. Hän joskus näytti niitä tikkuaskin kokoisia kultaharkkoja minulle.

            Lisäksi tosi positiivisella tavalla mieleeni jäi hiekkarannan puolella holaa (siinä missä nyt se iso paviljonki-tyyppinen huvila) asuva kalastaja, jolla oli avomallinen puinen kalastajavene. Joskus hänellä oli vene puolillaan silakkaa. Hän kertoi että venäläiset sukellusveneet rikkoivat hänen lohiverkkonsa.

            Mieleenpainuvaa oli myös merivesi, joka joskus syksyisin peitti Päätien. Oli pakko mennä kumisaappaissa kouluun, mikä oli perin noloa.

          • NISU

            18 joulukuun, 2019 at 3:36 pm

            Hei Rainer, muistat väärin. Et ole voinut asua 1970-luvun lopulla Päätie 27:ssä, sillä meidän perhe asui siinä omakotitalossa, eikä minulla ole Rainer-veljeä.

            Siirillä oli tosi komeat etuhampaat, se on totta. Naimi sen sijaan oli sen verran vanhempi, etten usko hänen työskennelleen Aarniolla. Bussikuskeja asui Hålassa ainakin kaksi 1970-luvulla. Spede ja Kiilto-otsa, mutta ainakaan minulle ne eivät esitelleet mitään kultaharkkoja. Jos Koton Peter lukee tämän, niin hän voi muistaa paremmin nuo sankarit. Vaikka kyllä minullakin riittäisi kerrottavaa varsinkin Spedestä.

            Hålan rannassa asui pienessä talossa kuvailemassasi paikassa vanha ukkeli, joka ei ainakaan ollut kalastaja. Sotketkohan hänet Tuomelaan, joka oli kalastaja? Vanha ukkeli meni kerran uimaan Kaitalahteen, eikä päässyt omin voimin ylös merestä betonilaiturin vierestä. No me pojat nostettiin hänet kuiville, ja kiitokseksi hän kutsui meidät mökkiinsä ja tarjosi Jaffa-limua. Jostain syystä häntä kutsuttiin myöhemmin sahapukkiäijäksi.

            Merivesi nousi tosiaan Päätielle syksyisin. Ennen kuin pato rakennettiin, vettä oli tiellä niin paljon, että Kujalan pappa käytti soutuvenettä. Kerran faijan auto sammui tulvassa, ja meidän piti kääriä puntit ylös ja kahlata loppumatka kotiin.

  • nisu

    24 heinäkuun, 2014 at 2:05 pm Vastaa

    Velipoika kävi siellä lammella ongella ja sai ruutanoita, mutta ei niistä muistaakseni kissakaan tykännyt. Syksyisin lampi jäätyi heti ekojen yöpakkasten jälkeen, ja heikolle jäälle piti tietysti päästä luistelemaan. Lätkää siellä pelattiin paljon. Kerran menin ajelemaan lammen jäälle kolmipyöräisellä tavaraskootterilla, ja Paakkanen sattui ajamaan siitä ohi, pysäytti auton ja huusi kurkku suorana. Se Paakkanen oli varmaan joku Aarnion palkollinen ja yritti pitää vähän jöötä siellä Kissarissa. Siinä lammen pohjoispäässä oli vuosikymmeniä katollaan 30-luvun suuri musta umpiauto, amerikkalainen luulisin tai saattoi se olla uudempi neukkulimusiinikin.

    • Martina

      24 heinäkuun, 2014 at 2:33 pm Vastaa

      Voin kuvitella miten lammen jäällä on ollut hyvä pelata lätkää, ja jotenkin voin nähdä kurkku suorana huutavan Paakkasenkin. 😀 Kiitos taas, kirjoita ihmeessä lisää muistoja jos jotain tulee mieleen. Linkitin kommentit blogin Facebook-sivuillekin niin muutkin osaavat tulla lukemaan muistojasi Kruunuvuoren alueelta.

      • nisu

        10 elokuun, 2014 at 10:51 am Vastaa

        Yhtenä kesänä joskus 60-luvun lopulla siihen lammen pyykkikopin seinään oli laitettu ukaasi, että lammessa uiminen on ehdottomasti kielletty. No me pojat tietysti lisättiin siihen sukupuolielimien haistattelut, eikä välitetty siitä sen enempää. Sitten yhtenä päivänä kun oltiin jo tsimmarit jalassa, niin siihen pölähti jostain pari akkaa, ja uiminen jäi sillä kertaa. Oltiin jo rakenneltu siihen laiturille jonkunlaista hyppytelinettä niistä pyykkikopin kalusteista, mutta kaikki piti kantaa heti takaisin siihen koppiin, joten vähän ketutti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *