Emilia Romagna,  Italia,  Liguria,  Lombardia,  Toscana,  Ulkomaat,  Yleinen

Hetkiä Italiasta – Parhaat matkakuvat saapasmaasta

Kävin läpi Instagram-kuviamme viimeisen puolen vuoden ajalta ja huomasin ehkä jopa hieman yllättäen Italia-kuvien olevan ylivoimaisesti tykätyimpiä. Eihän siinä tavallaan ole mitään ihmeellistä, etenkin kun ottaa huomioon sen miten vahvasti blogi ja sen somekanavat painottuvat Italiaan. Yllätyin vaan hieman sitä, ettei suosituimpien kuvien joukkoon mahtunut muita maita, vaikka Instagram-tilillemme on ilmestynyt viimeisten kuuden kuukauden ajan hienoja kuvia myös muun muassa Portugalista ja ihan täältä kotimaastammekin. No mutta, ymmärränhän minä sen, Italia on paras.

Cinque Terrestä otetut kuvat ovat olleet kaikkien aikojen tykätyimpiä, enkä yhtään ihmettele miksi. Paikka on upea, ehkä jopa kaunein missä olen koskaan käynyt ja todellinen valokuvaajan unelma. On kuitenkin ilahduttavaa että tykätyimpien listalla on paljon kuvia myös muualta Italiasta aina Milanon kanavamaisemasta Emilia Romagnan viinitilaan asti. Kaikki Italiassa kiinnostaa ja lupaan että Instagram-tilillämme vilisee jatkossakin kuvia lempimaastamme. Meidäthän löytää Instagramista nimellä tastytravelissimo ja tiliämme voi käydä kurkkimassa vaikkapa tämän linkin takaa.

Keräsin tähän Instagram Travel Thursdayn kunniaksi 12 tykätyintä Italia-kuvaamme. Eiköhän lähdetä pienelle kiertomatkalle saapasmaan ihaniin maisemiin:

11881632_434492880070415_55448837_n
Lido di Camaioren aallot eivät rauhoitu edes yöksi. Pitkälle meren päälle jatkuvalla laiturilla on upea katsella horisonttiin vuorien taakse laskevaa aurinkoa ja kuunnella samalla meren pauhua. Viimeiset surffaajat hengailivat lautoineen ranta-aalloissa pimeään asti ja mekin viihdyimme laiturilla pitkät tovit lähes jokaisena iltana, jotka vietimme Lido di Camaioressa. Ihana paikka etenkin kaikille, jotka pitävät merestä.

12107677_1107489775936846_218920751_n
Ilta Emilia Romagnassa sijaitsevalla viinitilalla oli raukean rauhallinen pitkän ojelmaa täynnä olleen päivän päätteeksi. Aurinko alkoi jo laskea kun nousimme bussista illan viimeiseen vierailupaikkaamme, pienelle viinitilalle, jonka isäntä toivotti meidät tervetulleiksi ja kehotti meitä ottamaan ihan iisisti, jos pitkän päivän jäljiltä väsyttää. Häntä ei olisi pakko kuunnella, mutta todellakin kuuntelimme kaikki, sillä miehen tarinat veivät mukanaan ja näissä maisemissa sai rauhoituttua pienen esittelykierroksenkin lomassa. Tätä iltaa muistelen lämmöllä ja rauhallinen maisemakuva kuvastaa hetken tunnelmaa täydellisesti.

11378880_164852730530832_1917142169_n
Niin kliseinen, mutta niin kaunis kuva. Kaikilta Cinque Terressä vierailleilta turisteilta löytynee tästä samasta paikasta otettu kuva Manarolasta ja miksi ei löytyisi, tämä maisema kun on yksi alueen upeimmista eikä sitä voi ihan tuosta vain ohittaa. Tämäkin kuva on otettu tapahtumarikkaan päivän päätteeksi kun annoimme itsellemme vihdoin luvan rauhoittua ja rentoutua hetken aivan näköalapaikan vieressä sijaitsevalla penkillä istuen. Korkkasimme viinipullon ja ihmettelimme Ligurian rannikon kauneutta.

11330712_1617992011785444_77078792_n
Taas yksi ihana ilta Italiassa. Tämä Firenzen kattoterassi oli todellinen löytö ja siellä ihailemamme auringonlasku yksi häämatkamme kauneimmista. Päivä oli ollut lähes tukahduttavan kuuma ja vihdoin illan saapuessa helteeseen tuli hieman helpotusta auringon laskiessa Toscanan kukkuloiden taakse. Myös jääkylmä Aperol Spritz viilensi oloa mukavasti. Istuimme kattoterassilla pitkään ja nautimme raukeasta lomafiiliksestä.

11849021_1666763820237442_590233624_n
Tämä ihana pöytäryhmä sijaitsee Emilia Romagnassa Corte San Ruffillon tilalla, jossa olimme juuri nukkuneet ehkäpä sikeimmät yöunet ikinä. Olin vielä hieman aamupöhnässä kun tallustin aamiaiselle, hengitin raikasta maalaisilmaa keuhkoihini ja näppäsin tämän kuvan Instagramiin sen suuremmin miettimättä. Kuva oli menestys.

11311597_1494560430860211_536644271_n
Viimeinen aamu Emilia Romagnan pressimatkalla. Olimme istuneet edellisenä iltana terassillamme lähestyvää ukkosta ja susien ulvontaa kuunnellen. Aamulla heräsin ajoissa katsomaan auringon nousemista laakson ylle ja tämä kuva otettiin hieman ennen aamiaista, kun tallustelimme uima-altaalla ja ihailimme taivaalle ilmestynyttä sateenkaarta. Opera 02 oli satumainen paikka, jossa luonto antoi todellakin parastaan.

11351822_490045344510366_844759922_n
Taas yksi ihana ilta. Olimme hakeneet Riomaggioren pizzeriasta pizzat mukaamme iltapalaksi ja kaupasta tarttui mukaan Peroni-oluet ruokajuomaksi. Siinä me sitten istuimme pikkuruisen hotellimme terassilla pizzalla ja katselimme tällaista maisemaa. Kaikkialla oli aivan hiljaista eikä meidänkään tehnyt mieli rikkoa hiljaisuutta puhumalla. Kyllä kelpasi.

11849248_834193250032250_963718399_n
Cinque Terren kylien pääkadut näyttävät kieltämättä hyvin pitkälle samalta ja tämänkin kuvan kohdalla minun piti tarkistaa, olihan kyseessä Vernazza. Oli kyllä. Nämä värikkäät talot toivottivat meidät tervetulleiksi kun astelimme juna-asemalta kohti Vernazzan rantaa. Olimme aloittaneet kyläkierroksen Monterosso al Maresta ja Vernazza oli toisena vuorossa. Tähän aikaan aurinko paistoi jo kuumasti ja muutaman hetken kuluttua kuvan ottamisesta nautin raikkaan vastapuristetuista hedelmistä tehdyn spremuta-juoman rannan terassilla. Se maistui taivaalliselta.

12081079_1653021568298952_144933554_n
Milanon monet kasvot näyttävät yhden puolensa tässä kanavamaisemassa. Kuva ei ole hääppöinen, mutta miljöö on kiva ja jotain ihan erilaista, mitä kuvittelin Milanon olevan. Naviglio Granden varrelta löytyy kivoja kuppiloita ja ravintoloita, joiden terasseilla on kiva katsella ohi kulkevia ihmisiä.

11850257_1040921255927877_35281930_n
Tätä Vernazzan hiljaista kapeaa katua pitkin lähdimme kulkemaan hieman epäilevin fiiliksin, kun halusimme löytää tiemme Castello Dorian näköalatornille. Katu puikkelehti värikkäiden talojen välissä, kapeat portaat veivät ylemmäksi ja lopulta löysimme kuin löysimmekin itsemme rannalta kivisen tornin juurelta. Kiivetessä tuli hiki, mutta varjoinen kuja suojasi mukavasti paahtavalta auringolta.

10467984_519598291533526_2146869528_n
Tässä hieman erilainen näkökulma Cinque Terreen. Kiersimme kuvaamassa kaikki kalastajakylät myös mereltä päin yhteysaluksen kyydissä ja matkalle osui niin paahtavaa aurinkoa kuin yllättäen iskenyt rankka sadekuurokin, joka loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Tämä kuva on napattu juuri ennen sadetta.

12106284_507672962746202_2017896313_n
Myös Manarolan pääkadulta napatusta kuvasta on pidetty paljon ja onhan kuvassa kieltämättä hauska fiilis. Veneet on nostettu tilan puutteessa kadulle ja pyykkejä kuivatetaan parvekkeilla. Kaiken keskellä tallustaa reppuselkäisiä turisteja kameroineen ja pian tämän kuvan ottamisen jälkeen mekin liityimme joukkoon, kävelimme ympärillemme katsellen kohti rantaa, jossa upeat maisemat veivät melkein jalat alta. Niin upea ja kaunis Manarola.

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogi, Travellover ja Muru Mou -matkablogi.

0 kommenttia

    • Martina

      Italia-fiilistely on aina paikallaan ja sitä tullaan jatkamaan niin Instagramissa kuin täällä blogissakin. 🙂 Tekisi ihan hirveästi mieli varata taas matka Italiaan, mutta täytyy ilmeisesti synnyttää ensin. 😀

  • Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta

    Oletko kuullut, että Italia alkaa rajoittaa turistien määrää Cinque Terreen? Nuo pittoreskit pikkukylät eivät kestä nykyisiä turistivirtoja. Tosin jos määrä rajoitetaan 1,5 miljoonaan (!), niin rajoituksia on syytäkin tehdä. Ensi kesänä sinne pääsee siis vain lipun kanssa.
    Ja onneksi Italiassa riittää paljon kaunista katsottavaa, vaikka suuntaisi muuallekin.

    • Martina

      Olen kuullut. Se lienee ihan paikallaan, sillä alue alkaa olla ihan tupaten täynnä turisteja lisääntyneiden risteilymatkustajien vuoksi. Saa nähdä miten systeemi alkaa toimia.

  • Mika / Lähtöportti

    Olipa mukavaa fiilistelyä 🙂 Tykkäsin eniten tuosta kuvasta, minkä ansioista nyt tajusin että Cinque Terre pitää nähdä myös mereltä päin. Italia on niin monipuolinen, itse olen noista paikoista käynyt vain Naviglissa ja Firenzessä (en tosin samalla terassilla). Spremuta on mainio asia. Muistan, miten kerran sitä tilattuani apupoika lähti hakemaan appelsiineja jostain varastosta ja vanha setä sitten puristi hedelmät onnettoman hitaalla laitteella iloisesti hyräillen.

    • Martina

      Hauska muisto, mikäs kiire vanhalla sedällä olisi spremutaa valmistaessa. 🙂 Cinque Terre kannattaa ehdottomasti katsastaa myös mereltä päin. Silloin vasta tajuaa miten jylhien vuorten rinteeseen pienet kalastajakylät on rakennettu. Värikkäiden talojen taustana kohoavat jyrkät rinteet ovat upea näky. Voisin mennä itsekin tuijottamaan näkyä uudestaan.

    • Martina

      Tammikuun sateissa paikka näyttää varmasti erilaiselta, mutta varmasti ihan yhtä upealta kuin kesälläkin. Voisin jopa kuvitella, että synkempi sää saa kylät näyttämään mystisen kauniilta, etenkin jos meri pauhaa kunnolla siinä edustalla. Voi että, se pitäisi kyllä kokea myös. 🙂

  • Ansku BCN

    Ihana Italia, kauniita kuvia! Ei ihme, että ovat tykättyjä :). Kävin viime kesänä kahdesti Italiassa viikon reissulla ja juuri juteltiin eilen illalla, että voisi ensi kesänä mennä taas. Onhan siellä aina niin mukavaa!

    • Martina

      Kiitos Ansku! Italia on ihana ja minä ainakin voisin palata sinne aina vaan uudestaan syömään hyvää ruokaa, juomaan viiniä ja herkuttelemaan jäätelöllä. Niin ja tietysti ihailemaan niitä kauniita maisemia, joita tuntuu olevan ihan joka puolella Italiaa. 🙂

  • Annika | Travelloverblogi

    Italia. <3 Ensi vieräilustani tulee kesällä 11 vuotta, ja sen kunniaksi menen maahan tänä vuonna 20. ja 21. kerran. 🙂 Minulla on varsinainen viha-rakkaussuhde Italiaan. Siellä olleessani helposti ihmettelen, miksi olen siellä taas, kaiken kaaoksen keskellä, mutta pian taas aloitan haaveilun, koska palaisin. 🙂 Ihania kuvia ja tunnelmia. Cinque Terre on ihana! Paitsi mutavyöryjen aikaan. Tulipa sekin joskus koettua.

    • Martina

      Ymmärrän hyvin että Italiaa kohtaan voi muodostua viha-rakkaussuhde. Onhan se melkoinen sekamelskojen maa ja italialaiset jos jotkut osaavat saada kaaoksen aikaan ihan tuosta vain. Jotenkin sekin on minusta vain ihanan italialaista, mutta ymmärrän kyllä hyvin miksi monet sanovat, että Italia on ihana maa vierailla, mutta kamala paikka asua. Jälkimmäisestä ei tosin ole omakohtaista kokemusta (ainakaan vielä, haaveissa on sekin). Mutavyöryt Cinque Terrellä eivät varmasti ole mikään maailman paras kokemus. Huh, voin vaan kuvitella!

    • Martina

      Italia on niin upea että siitä on helppo ottaa upeita kuvia. 🙂 Olen samaa mieltä siitä, ettei pari kertaa Italiassa riitä mihinkään. En usko että edes parikymmentä kertaa on tarpeeksi! 🙂

  • Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi

    Voi Italia! Minun ja miehen ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka Tukholman risteilyä lukuunottamatta oli juurikin reissu Cinque Terreen. Se on niin ihana pieni paikka ja musitelen matkaamme aina lämmöllä. Ehkä vielä joskus palaamme sinne 🙂 Kiitos tästä Italia-pläjäyksestä! Niin ja terkkuja Dolomiiteilta! 😀

    • Martina

      Kiitos terkuista, sielläkin on varmasti upeat maisemat! Cinque Terre kuulostaa aivan ihanalta ensimmäiseltä yhteiseltä matkakohteelta. Mekin suunnattiin Henkan kanssa ekalle yhteiselle matkallemme (Tallinnaa ja Tukholmaa lukuunottamatta 😀 ) Italiaan. Roomaan ja Riminiin vei tiemme tuolloin ja Cinque Terre koitti sitten häämatkan yhteydessä. Vähän veikkaan että tulevan pikkubloggaajankin ensimmäinen matka suuntautuu Italiaan. Alkaa olla Italia-kuume taas sellaisissa lukemissa että pitäisi päästä jo. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *