Aurinko on jo laskenut ja turistit ovat lähteneet aikoja sitten parveilemasta Riomaggioren kaduilta. Veneet on tuotu rantaan. Vatsa on täynnä illallisen jäljiltä. Simpukoita valkosipulisessa liemessä, vastapyydettyä kalaa ja kylmää valkoviiniä. Huokaan tyytyväisenä.

Tummahiuksinen nainen seisoo rantakivikolla ja nauraa. Hän on aina halunnut tulla tänne. Kokea Cinque Terren kauneuden, luonnon ja maisemat. Tuuli tuivertaa hiuksia ja nainen osoittaa sormellaan jotain miehelleen, joka kuvaa häntä hieman ylempänä, kun aalto tulee. Se vie naisen mukanaan.

Vanhat kivirappuset kiemurtelevat kapeampaakin kapeammilla kaduilla. Portaat ovat epäilemättä vanhat, samoin niitä reunustavat talot. Pysähdyn vähän väliä ihastelemaan kauniita yksityiskohtia, värikkäitä kukka-asetelmia, vanhoja ovia ja edessä aukeavaa maisemaa. Matkaa on kuitenkin jatkettava, sillä perillä odottaa maisemat alas Vernazzan kaupunkiin.

Juna pujahtaa esiin tunnelista ja pysähtyy asemalle. Astun ulos ja suolainen meri-ilma vyöryy kasvoilleni. Katson kaiteen yli ja näen turkoosin meren, joka iskee vaahtopäisiä aaltojaan lähes pystysuorina nouseville kallioille ja rannan kivikkoon. Karua ja kaunista. Maisemaa täydentää kukkien väriloisto, enkä malta odottaa että näen enemmän.