On lokakuinen aamupäivä Madridissa. Aurinko lämmittää ihoa kun pyörimme Plaza Mayorilla. On matkan ensimmäinen kokonainen päivä eikä reissuväsymys paina vielä tippaakaan. Päinvastoin mieli on iloinen, jopa riehakas. Jokaisen kulman takaa avautuu uusia maisemia ja paikkoja, joita tekisi mieli ahnehtia toinen toisensa perään. Haluan tutustua Madridiin nyt heti, nähdä sen parhaat puolet ja ihastua. Plaza Mayorilta poistuttaessa kulman takana meitä odottaa yksi Madridin parhaista puolista: Mercado de San Miguel. Kauppahallin ympärillä käy kuhina ja sama meno tuntuu jatkuvan sisälläkin. Me liitymme joukkoon, astelemme ovesta sisään ja pysähdymme katselemaan ympärillemme.

Taksi odottaa jo pihalla. Sidon eteisessä kengännauhoja ja Henkka vie matkalaukkumme taksin takakonttiin. Suukotan mumminsa sylissä ovelle saattamaan tullutta pikkubloggaajaa poskelle ja istun auton takapenkille. Tätä hetkeä olen pelännyt. Tuleeko minulle heti kova ikävä, alanko itkeä lohduttomasti, voinko edes lähteä? En ole ollut aiemmin erossa pikkuisesta edes yhtä yötä ja nyt olemme peräti kolme yötä reissussa Euroopan toisella puolen. Kaikki menee kuitenkin hyvin. Istun taksissa levollisin mielin ja odotan jo innolla lentokentällä koittavaa lähdön tunnelmaa. Sitä minulla on ollut ikävä. Enhän ole matkustanut lentäen yli vuoteen. Viimeistään Loungen sohvalla nautiskeltu valkoviinilasi saa olon rentoutumaan ja huomaan olevani innoissani edessä olevasta matkasta. Vuosipäivämatka Madridissa kahdestaan Henkan kanssa. Ei se ollut lainkaan…