viskiä pyhän patrikin päivänä
Makeat herkut

Saint Patrick’s Dayn herkku – Viskivaahto

Tänään vietetään irkkujen suojeluspyhimyksen mukaan nimettyä Pyhän Patrikin päivää, joka on samalla myös Irlannin kansallispäivä. Sitä juhlitaan Irlannin lisäksi hyvin näyttävästi myös muualla maailmalla asustavien irlantilaisten keskuudessa.

Etenkin Yhdysvalloissa 17.3. vihreäsävyisiä St.Patrick’s Dayn juhlia tuntuu olevan joka toisessa kuppilassa. Ja mistäkö
minä sen tiedän? No siitä, että olin viime vuonna Pyhän Patrikin päivänä Yhdysvalloissa. Voi nyyh, olisinpa nytkin!

Viime vuonna 17.3. pukeuduimme tosiaan vihreään ja suuntasimme kulkumme erääseen Miamin irkkupubiin maistelemaan pari tuopillista olutta. Pubi oli koristeltu vihreillä ilmapalloilla ja henkilökunta oli niin ikään sonnustautunut vihreään.

Myöhemmin illalla pubissa olisi varmasti ollut tunnelma katossa, mutta me suuntasimme suosiolla illallisen kautta
hotellille nukkumaan, sillä vanhoja ihmisiä väsytti kovasti.

Tänä vuonna vietämme Pyhän Patrikin päivää kotisohvalla irlantilaisen suklaavaahdon kera, vaikka aurinkoon halajava mieleni teleporttaisi itsensä asuinsijoineen mielellään takaisin Miamin lämpöön. Vaikka eiköhän kotisohvallakin ole ihan mukavaa, varsinkin kun jääkaapista löytyy viskillä maustetun vaahdon lisäksi pari tölkkiä Guinnessia.

Irlantilainen viskivaahto

2 isoa annosta:

– 2 dl maitoa
– 1 rkl kaakaojauhetta
– 0,5 dl fariinisokeria
– 0,25 dl maissitärkkelystä
– 0,75 dl kuohukermaa
– 1 rkl viskiä
– koristeeksi suklaata, vadelmaa tai jotakin muuta kivaa. Mulla koristeeksi pääsi Da Capo.

Kippaa maito, kaakaojauhe, sokeri ja fariinisokeri kattilaan ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Keittele hiljalleen pari minuuttia ja jäähdytä seos kylmävesihauteessa. Hauteen voi tehdä näppärästi vaikkapa laskemalla tiskialtaaseen kylmää vettä ja laittaa kattila sen päälle kellumaan. Jäähtymistä odotellessa voit vatkata kerman vaahdoksi ja maistaa viskiä.

Kun olet todennut viskin olevan hyvää lisää ruokalusikallinen sitä jäähtyneeseen kiisseliin ja sekoita. Voit halutessasi vielä siivilöidä kiisselin, jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman samettinen. Minä jätin tämän vaiheen väliin, sillä olen laiska. Nostele sitten kermavaahto kiisseliin, jaa seos tarjoiluastioihin ja anna hengailla jääkaapissa muutama tunti. Koristele ja syö.


Mukana menossa ovat myös nämä kaverukset.