Välimeren risteily, osa 10 : Kotimatka
Menimme viimeisenä risteilyiltana ajoissa nukkumaan, sillä seuraavasta päivästä oli tulossa rankka. Herätyskello soi joskus tosi aikaisin ja kotona olimme vasta puolenyön maissa. Koko päivä meni siis matkustaessa, joten mahdollisimman pitkät yöunet oli fiksu veto. Aamulla herätyskellon soidessa olisi tehnyt mieli jäädä vielä nukkumaan, mutta yhden torkun jälkeen ponkaisin kuitenkin reippaasti ylös.
Olimme laittaneet edellisenä iltana kaikki valmiiksi aamua varten. Vaatteet odottivat tuolilla ja pöydillä oli enää vain aamulla tarvitsemamme kosmetiikka. Kaiken muun olimme pakanneet matkalaukkuihimme, jotka oli kuljetettu yön aikana pois ja ne odottaisivat meitä satamassa laivasta poistuttuamme. Nopeiden aamutoimien jälkeen menimme aamiaiselle, vaikka pelkäsinkin hieman etten saa niin aikaisin mitään syötyä. Älkää käsittäkö minua väärin, sillä rakastan aamupalaa. En vain yleensä kykene syömään sitä heti herättyäni, vaan työpäivisinkin hotkaisen aamiaiseni yleensä vasta työpaikalla konetta avatessani.
Ulkona oli vielä pimeää, vain sataman valot loistivat heijastuen märästä maasta. Yöllä oli satanut ihan reippaasti vettä ja laivan ulkokansikin oli aivan märkä. Aamiaista nauttiessamme katselin kun Civitavecchian satamaan tuli toinenkin isompi risteilyalus. Sehän on Ruby Princess! Tuolla paatilla seilasimme puolitoista vuotta sitten Karibialla. Mikä sattuma että kaikista maailman laivoista juuri se tuli viereemme satamaan.
Ruby Princess ja Martina Turks & Caicosilla.
Tunsin jopa jonkinlaista haikeutta tuttua alusta katsellessani. Tuolla yläkannella olimme katsomassa auringonlaskua kun näimme valtavan valaan pyrstön pärskähtävän aluksemme vieressä. Ja tuossa kohdassa suunnilleen vietimme viimeistä iltaa Karibialla lötkötellen rentoina aurinkotuoleissa katsellen samalla jälleen yhtä kaunista auringonlaskua. Syytän tunnekuohusta viimeisen reissupäivän aiheuttamaa yleistä haikeaa olotilaa kun ihana kauan odotettu loma lähestyi vääjäämättä loppuaan. Henkkaakin oli jo ikävä, eikä yhteisten lomamuistojen tulva yhtään auttanut asiaa.
Ennen aamiaiselta poistumista vaihdoimme vielä muutaman sanan tutun suomalaispariskunnan kanssa, joille olimme jättäneet jo edellisenä iltana yhdet jäähyväiset. Myös toinen pöytäseurueemme pariskunta tuli vastaan vielä illalla Helsinki-Vantaan lentokentällä, vaikka olimme aivan eri lennoilla. Hauska sattuma.
Aamiaisen jälkeen kävimme vielä hytissä ja siirryimme sitten meille määrätylle kokouspaikalle, jossa meidän tuli odottaa oman ryhmämme lähtöaikaa. Matkustajat jaettiin nimittäin ryhmiin ja jokaisella oli oma laivastapoistumisaikansa. Näin vältetään ruuhkat ja jonot, jotka olisivat vääjäämättömiä mikäli koko risteilyaluksellinen matkustajia yrittäisi purkautua samaan aikaan laivasta ulos. Meidän poistumisaika sattui olemaan juuri sopiva Roomaan lähteviä junia ajatellen, joten olimme oikein tyytyväisiä järjestelyyn, varsinkin kun lähtöä kontrolloiva setä antoi meille luvan poistua laivasta jo ennen varsinaista poistumisaikaamme.
Tosiaan, jonoja ei ollut missään ja olimme yhdessä hujauksessa ulkona aluksesta. Kävelimme suoraan satamarakennukseen, jossa meidät ohjattiin tietyn numeron kohdalla nököttävien matkalaukkujemme luokse, jotka erottuivat tummanpuhuvasta joukosta helposti värikkyytensä ansiosta. Musta matkalaukku olisi ehkä eniten mieleeni, mutta viininpunainen erottuu paremmin lentokentän hihnalta, varsinkin kun olen valinnut siihen mahdollisimman ruman matkalaukkuvyön. Kukaan muu ei yhdistäisi näitä värejä, joten aina kun näen viininpunaisen laukun sinikeltaisella vyöllä, voin olla varma että se on minun. Rumaa mutta kätevää, sanoisinko.
Satamasta kävelimme juna-asemalle Civitavecchian vasta heräillessä sateen raikastamaan aamuun. Ostimme junaliput automaatista ja onnistuimme lopulta löytämään myös toimivan leimauskoneen lipuillemme. Ennen junaan nousemista kävimme vielä aseman vessassa, joka oli melkoisen pelottava ja olinkin aika varma, että saan vähintään jonkun pöpön tai pahimmassa tapauksessa kuolen repsottavien katkaisimien aiheuttamaan sähköiskuun. No ei se mitään, ei se enää tässä vaiheessa haittaa kun loma on jo melkein ohitse. Mahdollinen pöpökin iskisi varmaan vasta Suomessa, joten rohkeasti vain tuhruiseen vessaan ja juosten ulos, jottei sähköisku ehdi iskeä rikkinäistä seinäpainiketta painanutta turistia.
Junamatka Roomaan sujui torkkuessa ja perillä Terminissä kävelimme tutulle bussipysäkille, jossa nousimme lentokenttäbussin kyytiin. Tässä vaiheessa oli jo hieman nälkä, joten otimme Suomesta ostetun suolapähkinäpurkin esiin ja aloimme rouskuttaa. Samaisia pähkinöitä on naposteltu vielä reissun jälkeenkin tallimatkalla, joten suolapähkinät matkasivat mukanamme ensin Suomesta Välimerelle ja sitten vielä takaisin Suomeen. Että niin tärkeistä matkaeväistä oli kyse. Paitsi että kyllä ne olivat tärkeät, ilman suolapähkinäpurkkia olisi hyttiimme ilmestyneiltä pyyhe-eläimiltä nimittäin puuttunut silmät. Ja se olisi ollut todella vakava asia.
Rooman lentokentällä menimme tottuneesti lippuautomaatille, mutta sepä ei löytänytkään lentojamme vaan kehotti meitä siirtymään tiskille. Ounou, nytkö ne koko reissun ajan poissa pysytelleet ongelmat alkaisivat.. Meillä oli nimittäin ihmeellisen hyvä tuuri koko matkan ajan. Monessa asiassa olisi voinut tulla ongelmia, mutta tällä kertaa mikään ei ollut meitä vastaan ja saimmekin ihmetellä moneen kertaan, miten helposti asiat hoituvat.
Nyt Rooman kentällä kohtasimme tosiaan ensimmäisen vastoinkäymisen kun lippuautomaatti ei löytänytkään lentojamme ja olimme jo hetken varmoja, ettei meillä olekaan lentolippuja kotiin (olisiko se oikastaan edes haitannut..?). No, turhaan huolestuimme, sillä ei senkään kanssa tullut lopulta sen suurempia ongelmia. Marssimme vain tiskille lentokenttätädin luokse, täti otti laukkumme, tarkisti passimme ja täräytti lentoliput kouraan. Hyvää matkaa!
Ennen koneeseen nousua tarkoituksenamme oli tehdä vielä muutamia tuliaisostoksia. Maajussin morsian olisi halunnut ostaa miehelleen tuliaiseksi viinipullon, mutta se olisi kuulemma otettu Amsterdamin kentällä pois, joten viini jäi kauppaan. Höh. Minä taas olisin halunnut viedä Italian kurssin kaverilleni Italia-kynän, mutta kentällä ei myyty turistikrääsää. Höh. Tuliaisostosten epäonnistumisen aiheuttamaan harmitukseen auttaa jäätelö, ja sitä kentältä sentään löytyi.
Ennen gelaton lusikoimista nappasimme Mäkistä hampurilaiset ja jälkiruoaksi söisimme viimeisen kerran ihanaa italialaista irtojäätelöä. Ja kylläpä se maistuikin taas hyvälle. Minä valitsin jännän kuuloisen greippisorbetin (hyvää!) sekä zabaglione-jäätelön (vielä parempaa!) ja tällä kertaa sain jätskiherralta vastauksen italiaksi, vaikka puhuin hänelle sekä italiaa että englantia. Jee, kyllä minusta vielä joskus tulee kunnon italialainen!
Paluulennolla meillä oli niin pitkä välilasku Amsterdamissa, että ehdimme käydä tutustumassa hieman itse kaupunkiinkin pelkän lentokentällä haahuilun sijaan. Kerron siitä lisää myöhemmin omassa postauksessaan. Nyt ollaan nimittäin Rooman kentällä nousemassa Alitalian pieneen rupuiseen koneeseen, jossa turvaohjeita selostava ääni katoaa kesken lentoemäntien viuhtomisen ja emännät näyttävät hurjan pelottavilta viiksineen ja yhteenkasvaneine kulmakarvoineen (okei, liiottelen ehkä vähän, mutta pelottavia he olivat silti). Epäonnistuneen turvaohjeiden esittämisen jälkeen kapteeni kertoi tiedossa olevan töyssyisen matkan, ja sitä se toden totta olikin.
Suoraan edessämme oli ukkospilvi, johon italialainen kapteeni ohjasi koneemme nousun ollessa vielä kesken. Katselin kaikessa rauhassa ikkunasta ulos kun jo hetken aikaa tärissyt koneemme otti syöksyn suoraan alaspäin. Osa matkustajista kiljui ja refleksit käskivät tarraamaan tuolin käsinojista kiinni, vaikka olisihan se turvavyökin estänyt pomppaamisen penkistä ilmaan. Vähän ajan päästä syöksy toistui ja kieltämättä se tuntui aika mukavasti vatsanpohjassa. Ukkospilvessä poukkoileva lentokone – Paras huvipuistolaite ikinä!
Amsterdamista Suomeen lensimme tasaisella KLM:n koneella, jossa meille tarjoiltiin leipää ja muffinssia. Alitalian koneessa sai sen sijaan valita joko suolaisen tai makean vaihtoehdon.
Suolainen vaihtoehto näytti tältä eikä maistunut juuri millekään. Makea vaihtoehto näytti olevan joku keksi. Ei kovin houkuttelevan näköinen sekään..
Amsterdamissa vietettyjen tuntien jälkeen viimeinen lento Helsinkiin tuntui jo aika puuduttavalta. Takana oli koko päivä matkustamista, kello läheni puoltayötä ja väsytti, mutta uni ei kuitenkaan tullut. Onneksi lento kesti vain pari tuntia ja sitten olimme vihdoin Suomessa. Takana oli mitä parhain reissu Välimerellä ja viikko kesäisissä tunnelmissa teki todella hyvää syksyisessä Suomessa tarpovalle bloggaajalle. Vaan oli kotiinkin kiva palata, etenkin kun siellä odotti Henkka, Henkan tekemät herkkuleivät (ruisleipää, tottakai) ja oma sänky, jossa nukuin kuin tukki pitkälle seuraavaan aamuun.
