• Pikkubloggaajan ensimmäinen matka

    Pikkubloggaaja oli 11 kuukauden ikäinen kun hän aloitti matkabloggaajan uransa. Pikkuisen ensimmäinen reissu suuntautui turvallisesti kotimaahan oman auton kyydissä, joten emme osanneet juurikaan jännittää matkaa etukäteen, vaikka toki suunnittelin sekä itse reissun että pakkaamiset huolella etukäteen. Kaikki kyläily-, juhla- ja ravintolareissut olivat sujuneet tähän asti niin hyvin, että uskoimme perustyytyväisen vauvamme olevan hyvää matkaseuraa. Juuri ennen reissua pieni sairastui elämänsä ensimmäiseen kunnon flunssaan ja samaan aikaan alkoi pilkottaa myös ensimmäinen hammas alaleuassa. Se meinasi aluksi vähän hermostuttaa, mutta päätimme, että hyvin se menee, aina pääsee takaisin kotiin ja toisaalta samahan se missä pieni sairastaa etenkin kun kotimaassa ollaan. Asenne ratkaisee, samoin se, otammeko lääkettä yöksi vai emme (otamme!).

    Kommentit pois päältä artikkelissa Pikkubloggaajan ensimmäinen matka
  • Nainen ottaa oluen pienen junan kyydistä ravintolassa

    Vytopna – Junaravintola Prahassa

    Prahan ehdottomasti hauskin ravintola on junaravintola Vytopna, joka löytyy Vaclavske namestilta eli Vaclavin aukion laidalta uudesta kaupungista. En tiedä onko ravintola alunperin tarkoitettu lapsiperheille, mutta siellä kyllä viihtyy lasten lisäksi myös vähän lapsenmieliset aikuisetkin. Ravintolan erikoisuus on tilassa kiertävä junarata, joka hallitsee koko ravintolan sisustusta. Ratoja risteilee siellä täällä, niiden yli on rakennettu portaita, joita pitkin kulkea, ja joka pöytään tulee omat raiteet. Junien tehtävänä on kuljettaa juomat pöytiin ja sen lisäksi, että pöytään pysähtyvästä junasta on hauska nostaa oluttuoppi pöytään, helpottanee tämä tarjoilijoidenkin töitä huomattavasti. Junat lähetetään matkaan tiskiltä, ne pysähtyvät oikean pöydän kohdalle ja kun juomat on nostettu pois kyydistä, lähtee juna takaisin hakemaan seuraavaa kuormaa. Tätä on…