Sitruuna-kanttarellipasta
Yksi asia jota mietimme eniten talomme sisustusratkaisuja suunnitellessa oli keittiön välitila. Mitä siihen laittaisi? Laattaa, kiveä, maalia, mitä? Vaihtoehtoja tutkittuamme ja ideoita pitkään pyöriteltyämme päädyimme ratkaisuun, josta tuli todella mieluinen ja johon olen päivä päivältä tyytyväisempi. Keittiömme välitilassa on lasin alla harmaa maali ja maalin päällä valkoisilla tekstitarroilla erilaisia italiankielisiä ruokaan liittyviä sanoja ja lauseita. Keittiön ilmettä olisi helppo muuttaa laittamalla lasin alle jotakin muuta, mutta olemme olleet italialaisiin teksteihimme niin tyytyväisiä, ettei niitä tulisi mieleenkään vaihtaa muuhun. Välitila on juuri meidän näköisemme.
Kaksi täytettä uuniperunoille
Marraskuisessa sateessa tarpomisen jälkeen tekevät minttukaakao, sauna ja uuniperunat eetvarttia. Kaakaota tarvittiin lämmikkeeksi saunan lämpiämistä odotellessa, kun emme ymmärtäneet laittaa saunaa päälle jo kävelylle lähtiessä. Olisi meinaan ollut aika täydellistä pujahtaa suoraan ulko-ovesta saunaan. No, olipahan ainakin aikaa laittaa rosamundat uuniin sekä tehdä täytteet perunoille ennen saunaan siirtymistä. Potut muhivat folion sisällä noin 175-asteisessa uunissa puolisentoista tuntia. Hieman kuumemmassa uunissa olisivat valmistuneet nopeammin, mikä olisi ollut tervetullutta, sillä nälkä oli ulkona reippailun ja saunassa lököilyn jälkeen kova. Paprika-kanttarellitäyte – kermaviiliä – cheddarsalsa -dippijauhetta – paprikaa – kanttarelleja Valkosipulinen herkkusienitäyte – kermaviiliä – herkkusieniä ja sipulia paistettuna – valkosipulia – chilivalkosipulikastiketta – mustapippuria Perunat maistuvat parhaalta levitetyllä vuodesohvalla…







