• Korkeanpaikankammoista koetellaan – SeikkailuSveitsi

    Yhteistyössä SeikkailuSveitsi Se on ihan kamala tunne kun alkaa pelottaa niin, että jalat lakkaavat toimimasta ja tuntuu kuin huojuisi kahden tärisevän pölkyn päällä. Vaikka yrittää ottaa askeleen jalat eivät tottele. Päässä huimaa niin että tekee mieli istua alas. Kädet tärisevät, sydämen syke tuntuu kurkussa asti ja vähän oksettaa. Tekisi mieli itkeä ja nauraa. Huutaa, kiljua ja kiroilla. Sulkea silmät ja unohtaa ympäröivä maailma. Siltä minusta tuntuu aina kun olen vähänkin korkeammalla. Korkeanpaikankammo on inhottava kaveri. Sanotaan että kammoista pääsee eroon siedätyshoidolla ja olenkin hakeutunut tasaisin väliajoin korkeuksiin pelkäämään. En tiedä onko kammo yhtään helpottanut, mutta mieleenpainuvia kokemuksia siedätysyritykseni ovat ainakin olleet. Yksi hienoimpia tunteita on kun pelottaa ihan hulluna, mutta…

  • Tammisaari – SUP-lautailua, saunaa ja Suomen kesää

    Eletään loppukesää 1990-luvun loppupuolella Tammisaaren vierasvenesatamassa kun hyppään ystävän perheen veneestä laiturille. Ystävä seuraa perässä ja kirmaamme läheiseen leikkipuistoon, jonka keinuissa juttelemme tuntikaupalla. Ilta on jo pimentynyt kun maltamme vihdoin lähteä takaisin veneelle. Loppukesän lämmin sade ryöpsähtää merituulen siivittämänä päällemme kuin suihkepullosta sumutettuna. Avaan sille sylini, kallistan päätä taakse ja nauran ääneen. Voi sitä lapsuuden huoletonta onnea. Tai teinejähän silloin jo oltiin. Olen aina pitänyt Tammisaaresta. Venereissun lisäksi kävimme kylällä silloin tällöin kesämökiltämme käsin ja Tammisaari on aina edustanut minulle Suomen kesää parhaimmillaan. Niinpä olin innoissani kun vietimme päivän Tammisaaressa kesäisellä roadtripillämme. Edellisestä vierailusta olikin jo liian pitkä aika. Oli alkukesän lämmin päivä kun ajoimme tutun sillan yli kohti vierasvenesatamaa…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Tammisaari – SUP-lautailua, saunaa ja Suomen kesää