Istun sohvalla ja katse harhailee pihamaalla, joka on peittynyt viimeisten viikkojen aikana sakeaan lehtivaippaan. Viimeiset keltaiset lehdet leijailevat puista maahan ja aurinko pilkistää tummansinisen pilven takaa. On syksy ja se saa minut tänäkin vuonna mietteliääksi. Mietin viime vuotta jolloin olin juuri näihin aikoihin saanut tietää mahassani kasvavan uuden pienen elämänalun. Erityisen hyvin mieleen palaavat ne iltalenkit, kun karkasin työpäivän jälkeen maaseutumaisemiin hölkkäämään ja jäsentelemään ajatuksiani. Iltarusko värjäsi maiseman vaaleanpunaisilla sävyillään ja koko maailma näytti niin kauniilta. Silmäkulmasta vierähti kyynel kun kuulokkeissa alkoi soida Lohtu. Onnenkyynel ei ole kaukana nytkään kun katson viereeni nukahtavaa pikkubloggaajaa, joka on mullistanut maailmamme täysin. Eniten minua ihmetyttää edelleen se tunne, kun monen työntäyteisen vuoden jälkeen…