Matkalla niissä maissa, joihin en haluaisi matkustaa

Tänä vuonna helatorstai tuli todella tarpeeseen. Olin ollut sitä edeltävän viikon todella väsynyt ja ylimääräinen lepopäivä oli enemmän kuin tervetullut. Syytän väsymyksestä uusia allergialääkkeitä, 15 viikon armotonta treeniputkea ilman yhtäkään lepopäivää sekä liian kiireistä aikataulua ja stressiä, ja aionkin jatkossa yrittää ottaa enemmän aikaa ihan vain levolle. Helatorstaillekin olin suunnitellut muutaman kotijutun sekä kolmen ruokalajin makumatkan valmistelun lisäksi pitkiä ihania aamu-unia, hyvän kirjan lukemista ja okei, kävin mä myös yhdellä lenkillä, vaikka mun piti pitää lepoviikko. Aamulenkistä on vaan niin vaikea luopua..

Pitkät aamu-unet jäivät kuitenkin vain haaveeksi, sillä aikaisiin aamuherätyksiin tottunut bloggaajanne avasi silmänsä pirteänä kellon näyttäessä puoli kuutta aamulla. Edes töihin menevä Henkka ei ollut herännyt vielä tuolloin, ja mitä minä tein? Lähdin lenkille tietenkin! Hullu. Lenkin jälkeen hoidin muutaman rästiin jääneen asian, siivosin kodin ja aloin valmistella illallista.

Tiedossa oli nimittäin uutenavuotena hyväksi matkailun korvikkeeksi ja parisuhteen hoitajaksi havaittu makumatka kotisohvalla. Ajattelin viedä meidät tällä kertaa matkalle niihin maihin, joihin emme tulisi suuntaamaan ainakaan ihan lähivuosina, tai vuosikymmeninä. Tai emme ehkä koskaan. Valitsin menuun ruokia maista, jotka ovat matkailulistallamme viimeisinä ja siinäpä olikin haastetta, kun en voinut käyttää tuttuja Välimeren keittiöitä, muita Euroopan maita, Venäjää (tulen nimittäin ehdottomasti matkustamaan vielä ainakin Pietariin uudestaan, vaikka muu Venäjä arveluttaakin hieman), Pohjois- ja Väli-Amerikkaa ja muita tuttuja ruokamaita. Googlea, Maku.fi:tä sekä Maailman parhaat kasvisruoat -kirjaa hyväksikäyttämällä rakensin kuitenkin mielestäni oikein toimivan kokonaisuuden niiden maiden keittiöistä, joihin emme todellakaan ole menossa tutustumaan paikan päälle.

Ilta alkoi intialaisella hedelmälassilla, jonka reseptiin katsoin mallia Rantapallolta saamastani Maailman parhaat kasvisruoat -kirjasta. Koska en osannut päättää haluanko tehdä banaani- vai mangolassia, tungin juomaan molempia hedelmiä. Ja koska olin aikaisemmin päivällä siivonnut keittiössämme sijaitsevan viinakaapin keittiön esittelypostausta varten (joka pärähtää näytöllenne sitten joskus kun saan sen valmiiksi, kiitos ideasta Huli!) lisäsin juomaan myös hieman kaapista löytämääni mangolikööriä. Näin hedelmälassi toimi hyvänä alkudrinkkinä, jonka tyrkkäsin töistä tulleen Henkan käteen samalla kun hän varovasti kysyi, voisimmeko katsoa syödessämme Suomen peliä. No toki voimme! Ja jännä peli muuten olikin! Hyvä Jesse Joensuu!

Niin tosiaan, joku saattoikin ihmetellä miksi Intia on niiden maiden listalla, jonne emme halua matkustaa ainakaan ihan lähivuosina. Intia olikin ihan siinä rajoilla, voinko ottaa sen mukaan tähän hylkiömaiden menuun, sillä toisaalta maa kiinnostaa minua kovasti enkä voi sanoa etten matkustaisi sinne koskaan. Toisaalta taas olen kuullut ihan riittävästi kauhutarinoita likaisessa maassa vierailleiden tuttujen reissuista tiputukseen kammottavien mahapöpöjen takia, joten voin aika varmasti sanoa, ettei Intian matka ole ihan ensimmäisenä listalla. Joskus varmaan kuitenkin, sillä matkustinhan onnistuneesti myös Faaraon kirouksesta (jota kutsutaan myös ripuliksi) tuttuun Egyptiinkin, enkä kuollut tai joutunut edes lääkäriin. Apteekissa kyllä kävin, mutta koska nyt puhutaan ruoasta, jätän tämän aiheen tähän.

Hedelmälassia tuli pyöräytettyä sen verran paljon, että kyseinen juoma matkasi mukanamme läpi menun ruokiin huolellisesti valitsemieni viinien kera. Yritän kovasti päästä sisään viinien maailmaan, ja opetella edes jotakin niiden ominaisuuksista, rypäleistä ja siitä mikä viini sopii minkäkin ruoan kanssa. Olen viiniopiskeluissani vasta ihan alkutekijöissä, enkä haluakaan muuttua viinejä nyrpeällä nenällä haisteleviin ja kuppiin sylkeviin viinihifistelijöihin, jotka viljelevät sellaisia viinisanoja, joita kukaan ei voi ymmärtää. Ehei, minä haluan vain tietää hieman enemmän perusasioita ja oppia nimenomaan ruokien ja viinien yhdistelyä.

Noniin, yritetäänpäs nyt päästä vihdoin siihen menuun ja sen aloittaneeseen alkuruokaan. Alkuruokien ajaksi matkasimme nimittäin hurjaan Irakiin. Aika pelottavaa, mutta itse asiassa irakilainen alkuruoka taisi olla oma lempparini koko illallisen annista. Tein hyvin yksinkertaisen munakoisoruoan, jossa salaattipedille oli aseteltu uunissa paahdettua munakoisoa sekä irakilaisittain maustettua jogurttikastiketta. Naminam. Tätä otimme vielä hieman lisää pääruoankin lisäkkeeksi, niin hyvin se maistui jopa lihansyöjä-Henkalle. Yksinkertainen on parasta.

Seuraava maa johon matkasimme oli Korea. Leikin, että tarjoilemani ruoka oli kotoisin pohjoisesta, sillä siinä vasta onkin niin friikki maa, etten todellakaan halua tietää mitä kaikkea siellä oikeasti tapahtuu. Toisaalta minua kiinnostaisi ihan hirveästi vierailla salamyhkäisessä Pohjois-Koreassa, mutta taidan jättää sen kuitenkin nyt toistaiseksi väliin.. Ehkä sitten vanhana mummona kun kuolema on muutenkin lähempänä.

Korealaista ruokaa edustivat korealaisittain valmistettu naudanliha sekä perunasalaatti korealaisella käänteellä. Soijakastikkeessa, seesamiöljyssä sekä valkoviinissä marinoitu naudan ulkofilee oli herkkua ja sai Henkalta isot kehut siitäkin huolimatta, että laiska kokki-Martina ei ollut poistanut lihasta ällöttäviä rasvalöllöjä. Ajattelin että ne sulaa kyllä pois (??), mutta eihän siinä niin tapahtunut. Ensi kerralla olen tarkempi ja putsaan lihat kunnolla. Promise.

Herkullisen lihan kanssa söimme maukasta perunasalaattia sekä alkuruoalta jääneitä munakoisoja sekä niin ikään alkuruoalta jäänyttä ihanan valkosipulista jogurttikastiketta. Ruoka oli ajoittain melkoisen tulista, mikä on kyllä kovasti meidän makuumme. Herkemmille suosittelen kuitenkin joko vähemmän chiliä (niin tosiaan, reseptit julkaisen hieman myöhemmin) tai sitten sitä ihanaa hedelmälassia, joka taittaa kivasti chilin terävimmän kärjen.

Intian, Irakin ja Korean jälkeen arvuuttelin Henkalta mikä mahtaakaan olla meidän viimeinen maamme. Koska viini oli Etelä-Afrikkalaista hän arveli meidän matkaavan johonkin ihanan sotaisaan ja likaiseen Afrikan maahan, mutta hyvästä veikkauksesta huolimatta pieleen meni. Suuntasimme nimittäin jälkkärille Afganistaniin.

Voitaikinasta tehty jälkiruoka sisälsi yllättävän tuttuja makuja tullakseen eksoottisesta Afganistanin maasta. Leivonnaisen kanssa tarjoiltu mansikkahillo sekä kardemummalla maustettu kermavaahto maistuivat hyvinkin kotoisilta ja jälkiruoan perusteella voisin hyvinkin matkustaa Afganistaniin. Herkusta tuli mieleen onnellinen lapsuus sekä mummola, mutta koska veikkaan, ettei Afganistanilla ole tarjota ainakaan juuri nyt yhtä seesteisiä hetkiä, saa vierailu kyseiseen maahan odottaa hetken. Sillä mikäs kiire minulla nyt enää olisi sinne, kun olen juuri makumatkaillut Afganistanissa. Ja Intiassa, Koreassa sekä Irakissa. Voisiko olla helpompaa ja turvallisempaa matkailua kuin tällaiset kotona suoritetut makumatkat? Näitä tullaan näkemään Keltaisessa keittiössä vamasti vielä paljon jatkossakin.