
Horiatiki salata – Aito kreikkalainen salaatti
Eli tuttavallisemmin kreikkalainen salaatti. Fetan ja oliivien yhdistäminen salaattiin ei varsinaisesti ole mitenkään kovin kummoinen juttu, mutta silloin kun halutaan tehdä aitoa ja alkuperäistä kreikkalaista salaattia, on hyvä tietää muutama pikkuinen seikka:
– Salaattipohjaan ei tule jääsalaattia tai mitään muitakaan vihreitä lehtiä vaan pelkästään kurkkua, vihreää paprikaa, punasipulia sekä tomaatteja pilkottuina sopivan kokoisiksi palasiksi. Minun salaatistani tosin puuttuivat tomaatit, sillä ne olisivat todennäköisesti rikkoneet allergiaoireista kärsivän suuni.
– Jos sipuli on liian kitkerää, laita suikaleet hetkeksi siivilään ja ripottele päälle suolaa sekä sokeria. Anna olla vähintään kymmenen minuuttia ja huuhtele sitten hyvin kylmällä vedellä. Näin sipulista lähtee liika kitkeryys pois eikä se maistu liian vahvalta salaatin seassa. Tämä vinkki sopii kaikkiin muihinkin ruokiin joihin tulee raakaa sipulia.
– Panosta laadukkaaseen fetaan. Älä sorru kuutioihin vaan osta suorakaiteen muotoinen köntti hyvää fetajuustoa. Tässä kohtaa ei kannata myöskään keventää, sillä kevytfeta pilaa koko jutun. Ruoka on normaalirasvaisellakin fetalla vähäkalorinen, joten jätä rohkeasti kevytversiot kauppaan.
– Käytä kreikkalaiseen salaattiin mustia oliiveja. Kalamata-oliivit olisivat parhaita, mutta koska meillä oli jääkaapissa valmiina puolitoista purkkia tavallisia mustia oliiveja, käytin nyt niitä. Ja hyvää tuli.
– Laita valmiin salaattipohjan päälle palanen fetaa ja ripottele sen pinnalle ainakin oreganoa. Parasta olisi jos onnistut hankkimaan jostain kreikkalaisen maustesekoituksen fetajuustolle, mutta pelkkä oreganokin käy. Meillä sattui olemaan Henkan äidin Kreikasta tuoma tuliaispakkaus, josta löytyi muun muassa fetalle tarkoitettu mausteseos, joten käytimme tietenkin sitä.
– Mausta salaatti vielä pirskottelemalla siihen balsamicoa sekä hyvää oliviiöljyä. Tässäkin kannattaa panostaa laatuun ja valita kaupasta se astetta parempi oliiviöljy. Sille löytyy kyllä muutakin käyttöä, usko pois. Kreikkalaiset pirskottelevat salaatille ensin balsamicon ja sitten vasta kunnon lorauksen oliiviöljyä. Tee sinäkin niin tai olet tyhmä turisti, joka ei tiedä mistään mitään.
Ero aidon kreikkalaisen salaatin ja tavallisen tylsän fetasalaatin välillä on huima. Horiatiki salata on oikea kulinaristinen taidonnäyte tavallisen lisukefetasalaatin rinnalla ja laadukkaat raaka-aineet takaavat sen, että mielesi tekee tehdä heti perään uusi annos kreikkalaista salaattia. Jos et usko niin kokeile ihmeessä vaikka jo huomenna lounaalla!


0 kommenttia
Aili Inkeli
Yhden ainoan kerran olen käynyt Kreikassa (Korfulla v. 1986 28-vuotiaana) ja syönyt aitoa oikeaa kreikkalaista salaattia. Siihen saakka olin inhonnut sipulia raakana ja kypsänä. Salaatissa ei ollut punasipulia, vaan isoa makeaa valkoista – vai keltaistako se on… Joka tapauksessa makeaa. Myyty! Siitä alkoi kotimaiseen tymäkkään sipuliin totuttelu. Vielä kun äiti sanoi sipulin puutteen lihapullieni mauttomuuden syyksi, niin a vot, parin vuoden sisällä sipulin kulutukseni oli suurempi kuin perunan.
Oletkos Martina kuullut semmoisesta, että mustat oliivit olisivat kaikki keinotekoisesti värjättyjä? Useammassakin telkkarin sapuskaohjelmassa siitä on mainittu. Käytän aina mustia, yleensä kivellisiä Kalamata-oliiveja, mutta nyt vähän nekin epäilyttävät.. Pitäisi kuulemma ostaa vain vihreitä. Keinotekoisuus ottaa päähän, jos on totta. Kerro, jos tiedät.
Martina
Hyvä että olet päässyt sipulin makuun, vaikka se saattaakin olla vaikeaa kotimaisia sipuleita maistellessa. Välimerellä kaikki tuore on vaan niin paljon parempaa. Hedelmät, sipulit, tomaatit, kaikki..
Olen itseasiassa tainnut myös kuulla tuon väitteen mustien oliivien värjäämisestä, mutten kyllä osaa ollenkaan sanoa pitääkö se paikkansa. Täytyy tutkia asiaa ja pitää korvat auki.
Anna
Ah, ihana postaus! Mulla muuten taitaa olla tuollaista fetamaustetta, pitää siis tehdä tällainen salaatti joku kerta…
Martina
Kiitos Anna! Mä olen yrittänyt keksiä muutakin käyttöä fetamausteelle, mutta aina tulee mieleen vain kreikkalainen salaatti. Täytyy siis varmaan syödä sitä aina uudelleen ja uudelleen. 🙂
Oliivi
Hei! Juuri ostin lähikaupasta kokeillakseni pienen purkin ’Kreikkalaisia kivettömiä Kalamata-oliiveja, joissa luonnolliset värit’ 😛 Suosittelen maistamaan.. itse tykästyin niin, että tuskin enää ns. värjätyt kelpaa.
Martina
Kiitos vinkistä! Minäpä pistän oliivit ostoslistaan. 🙂
Pornos Grafein
Miksi vitussa tällaista palstaa pidetään kun vastauksia ei kysymyksiin tule
Martina
Kerro ihmeessä mihin kysymykseen odotat vastausta niin vastaan mielelläni.