Vinegretti – Makua salaatteihin
Välillä siihen iskee himo, mutta yleensä syön sitä koska se on terveellistä ja sitä on helppo muunnella. Ja koska en keksi muuta. Salaattia nimittäin. Tyypillinen arkiruoka meillä on lautasellinen salaattia jonkun lihan kanssa. Yleensä salaatin kaverina on kanaa, joskus possua ja herkkupäivinä naudan pihvi tai lohta.
Ollaanpa nyt rehellisiä. Salaatti on myös melko tylsä ruoka. Aika ajoin siihenkin kyllästyy niin kuin minulle meinasi käydä tuossa muutama viikko sitten. En kuitenkaan halunnut lopettaa salaatin syömistä, sillä se sopii niin mainiosti ruokavaliooni etenkin nyt kun haluan suurella vimmalla pudottaa raskauskilot pois. Niitä nimittäin riittää. Uskokaa tai älkää, mutta allekirjoittanut oli pikkubloggaajan laskettuna päivänä peräti 25 kiloa painavampi kuin normaalisti. Aluksi kiloja karisi vauhdilla, mutta kun imetys loppui 2 kuukautta synnytyksestä, loppui myös painon putoaminen. Joten lisää salaattia minulle, kiitos!
Salaattikyllästymiseen löytyi onneksi lääke, kun keksin alkaa tehdä erilaisia kastikkeita salaattieni kaveriksi. Kastiketta ei tarvitse laittaa paljon, sillä vaikkapa majoneesiin upotettu salaatti ei ole enää terveellistä. Jos et tiennyt.. Vinegretti on yksi terveellisimmistä salaatinkastikkeista ja myös ihanan helppo tehdä. Eikä sitä tarvitse laittaa kuin muutama pirskaus yhteen annokseen ja makua riittää silti. Muuntelumahdollisuudetkin ovat melkein loputtomat, joten eiköhän ryhdytä kuulkaa vinegretin valmistushommiin ja jatketaan vuodenvaihteessa tehtyjä terveyslupauksia syömällä enemmän salaattia.
Vinegretti
– 6 rkl öljyä
– 2 rkl sitruunamehua (tai valkoviinietikkaa)
– 2 tl dijonsinappia
– valkosipulinkynsi
– ripaus sokeria
– suolaa ja pippuria
(- tuoretta yrttiä)
Purista valkosipulinkynsi ja pese sekä pilko yrtti jos käytät sitä. Sekoita sitten kaikki ainekset hyvin keskenään. Sekoittaminen onnistuu myös mittaamalla kaikki ainekset purkkiin, jossa aiot vinegrettiä säilyttää, ja ravistamalla sitä kunnolla. Todella helppoa, eikö?
Vinkki!
Voit vaihtaa sitruunamehun tai valkoviinietikan balsamiviinietikkaan niin saat tummemman ja maultaan hieman erilaisen vinegretin. Sitruunamehun voi vaihtaa myös limemehuun tai appelsiinimehuun. Myös omenaviinietikka toimii hyvin vinegretin happona. Valkosipulin voi jättää halutessaan pois ja yrttejä vaihtelemalla makua saa muokattua kulloiseenkin salaattiin sopivaksi. Voit käyttää myös vaikkapa pähkinäöljyä tai korvata osan öljystä tomaattisoseella. Vinegrettiä voi maustaa myös oman maun mukaan esimerkiksi intialaisilla mausteilla. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana vinegrettiä tuunatessa, joten kokeile rohkeasti erilaisia makuja niin saat kivaa vaihtelua salaattiisi.
4 kommenttia
Sanni
Hiphei ja kiitos! Juuri tuontyylistä salaatinkastiketta olen etsinyt: helppoa ja maukasta, ja syntyy purkissa ravistaen. Itselleni salaatti kuuluu ruoka-annokseen kuin nenä päähän (no ei ehkä kalakeiton seurana…) ja todellakin perussalaatit tuntuvat tylsiltä. Olenkin lykännyt näinä päivinä salaatteihin myös sitrushedelmiä, esim. veriappelsiineja ja -greippejä yms. että saisi vähän vaihtelua pelkkään salaattiin. Ja ihan vaan vinkkinä: kyllä ne raskauskilot häipyy, kunhan tenava kasvaa, että joudut juoksemaan ja konttaamaan perässä!
Martina
Hyvä idea myös tuo sitrushedelmien käyttö salaateissa! Rakastan sitrushedelmiä. 🙂 Haa, sittenhän raskauskilot alkavat pian karista, sillä meillä opittiin juuri ryömimään ja saan todellakin juosta pikkubloggaajan perässä jo nyt. Entäs sitten kun se konttaa tai kävelee..! 😀
Sanni
Joo, siis nälkä kasvoi kun tuota ohjettasi luin ja teinpä kirjoitusvirheen: en lykännyt sitruksia vaan tyrkkäsin, siis lisäsin, juu nou…
Martina
En edes huomannut kirjoitusvirhettä! 😀