
Italialainen pääsiäinen
Almost live from corso d’italiano!
(…että näin hyvin olen edistynyt kielten opinnoissani, puolet lauseista pitää edelleen sanoa englanniksi, ja nekin menee todennäköisesti väärin…)
Mutta eipäs nyt kuitenkaan puhuta tälläkään kertaa kielitaidostani, vaan italialaisesta pääsiäisestä! Tulin juuri kevään viimeiseltä Italian tunnilta, jonka päätteeksi sisilialainen opettajamme Rosi kertoi meille italialaisesta pääsiäisestä. Koska italialaisesta joulusta kertovat postaukseni olivat niin suosittuja (niillä oli enemmän kuin yksi lukija, jeii!), ajattelin tehdä pääsiäisestäkin oman hieman suppeamman version. Sitäpaitsi yleensä tähän aikaan Italian tunnilta kotiuduttuani teen heti kotiläksyt (= i compiti per casa, oon mä jotain oppinut. Ja joo, olen hikke kun teen läksyni heti), mutta nyt kun niitä ei tullut, piti minun keksiä jotakin muuta hyödyllistä tekemistä. Ja mikäs olisi sen hyödyllisempää (ja hauskempaa) kuin blogin päivittäminen.
Eli: Pääsiäinen on italiaksi La Pasqua ja hyvää pääsiäistä toivotetaan sanomalla Buona Pasqua! Parhaillaan on meneillään pääsiäisviikko, joka on italiaksi La settimana Santa (=”pyhä viikko”). Koko pääsiäisviikon ajan Italiassa järjestetään paljon uskonnollisia tapahtumia.
Tänään tuhkakeskiviikkona (Mercoledi delle ceneri) ei ole mitään erityistä tapahtumaa, mutta huomenna kiirastorstaina (Giovedi Santo =”pyhä torstai”) käydään kirkoissa katsomassa kukin ja kynttilöin koristeltua patsasta kuolleesta Jeesuksesta. Tämä eräänlainen alttari on nimeltään i sepolcri ja sen ääreen hiljennytään rukoilemaan. I sepolcria käydään katsomassa useassa kirkossa ja käyntien määrän on oltava parillinen luku. Voit siis käydä yhteensä kahdessa, neljässä, kuudessa, kahdeksassa jne. kirkossa, mutta et kolmessa, viidessä, seitsemässä jne.. Voihan italialaiset ja heidän uskomuksensa! Minä menisin varmaan kiusallanikin kolmeen ja katsoisin mitä minulle sitten tapahtuu.
Kiirastorstaita seuraa Pitkäperjantai eli Venerdi Santo (=”Pyhä perjantai”) jolloin seurataan Pitkänperjantain kulkuetta, eli la processionea. La processioneen kuuluu muun muassa miespääosan esittäjä Jeesus (olette varmaan kuulleet hänestä joskus) sekä Jeesuksen äiti, joka on pukeutunut mustiin, sillä hänen poikansa on kuollut.
Lauantaina (silläkin oli varmaan joku oma nimensä, mutta se meni minulta tunnilla ohi kun nauroin vierustoverini jutuille. Olen siis myös häirikkö.) pidetään pitkä messu sen kunniaksi, että Jeesus on taas elossa. Koittaisi nyt päättää… (Anteeksi vain, nyt lopetan näistä asioista vitsailun ettei Matleena syytä minua jumalanpilkasta.)
Pääsiäissunnuntai (il giorno di Pasqua) on hyvä päivä opettajamme Rosin mielestä, sillä silloin loppuu paasto ja italialaiset saavat taas syödä paljon! Pääsankaria karitsaa (l’agnello) Rosi ei mielellään syö, sillä hänestä on väärin syödä eläintä, joka on vielä lapsi. Minä olen sen sijaan niin julma ja tunteeton ihminen, että öljyllä ja rosmariinilla hierottu uunissa valmistettu karitsan liha kuulostaa äärettömän herkulliselta.
Jälkiruoaksi syödään la colomba -nimistä jälkiruokakakkua, joka on saanut kyyhkystä tarkoittavan nimensä kakun lintumaisesta muodosta. Myös l’uovo di Pasqua eli pääsiäismunat maistuvat. Pashaa ei syödä yleisesti Italiassa, mutta Rosi pitää siitä. Sen sijaan Rosi ei pidä mämmistä, jota taasen hänen sisilialainen ystävänsä syö pääsiäisen aikaan joka aamu aamiaiseksi. Makuasioita siis näemmä italialaistenkin keskuudessa..
Pääsiäismaanantai, eli la Pasquetta on vielä hauskempi päivä kuin sunnuntai, sillä silloin lähdetään piknikille! Pääsiäisen aikaan Italiassa on yleensä jo hyvät piknik-kelit (toisin kuin takatalven murjomassa kotimaassamme..), joten italialaiset pakkaavat grillit mukaan ja lähtevät maaseudulle piknikille. Grillissä paistuu lihan ja muiden tavallisten grilliherkkujen lisäksi artisokat (i carciofi), jotka ovat juuri pääsiäisen aikaan parhaimmillaan. Artisokat ovat Rosin suurta herkkua, enkä minäkään välttynyt ylimääräiseltä kuolan eritykseltä ajateltuani grillissä paistettuja artisokkia, joiden päälle lorautetaan hyvää öljyä ja hieman suolaa. Namskis.
Täytyy sanoa, että kyllä minulle vaan kelpaisi tällainen italialainenkin pääsiäinen, vaikka lauantain pitkä messu kuulostaakin melko puuduttavalta. Ehkä vielä jonakin vuonna vietän pääsiäisen Italiassa.. Sitä odotellessa Buona Pasqua vaan kaikille!


0 kommenttia
Niilinsora
kiva postaus tästä ja tuli tositarpeeseen! Asun Italiassa ja vaikka kuinka olen yrittänyt, on pääsiäisen pyhien ydinajatukset jääneet vaille huomiota. Huomenna lähdetää frendin kanssa kiertelemään rannikkoa ja aion kyllä jonkun pienenpienen karitsa-paran maistella.
Martina
Kiva jos tykkäsit tästä! Hitsi, mä olen kyllä tosi kateellinen sulle kun asut Italiassa ja saat viettää siellä pääsiäisen. Maistele ihmeessä pikku karitsaa ja etköhän sinä tuollaisen kakunkin löydä jostain? Jos olette vielä maanantaina kiertelemässä niin menkää ihmeessä piknikille. Niin minäkin menisin, jos olisin siellä. Täällä Suomessa taitaa tosiaan olla vielä hieman liian kylmä ulkoruokinnalle..
Niilinsora
maistelin tuota kakkua ja se oli aivan järkyttävän hyvää! Ihanan mehukasta ja sitruksista ja makeaa. Ja niitä saa ainakin täältä Torinosta monessa eri koossa, josta isoin on ainakin 5kg. Se menee kuitenkin jo pienestä lapsesta.
Katso ihmeessä myös mun italia-blogi 🙂
Martina
Oi, kuulostaapa ihanalta. Minunkin on nyt ihan pakko päästä maistamaan kakkua. Edes joskus, jonakin pääsiäisenä. Tai saisikohan sitä muulloinkin kuin pääsiäisenä, jos yrittäisin metsästää seuraavalla Italian matkallani yhden käsiini..? Ja nyt tää lähtis lukemaan sun blogia vielä hetkeksi ennen nukkumaanmenoa.. 🙂
gaya
Loistavaa, kiitos postauksesta. Lähden huomenna italiaan, eikä hajuakaan kuinka pääsiäistä siellä vietetään 🙂 onkohan lie kaupat tai nähtävyydet auki…
Martina
Ole hyvä. 🙂 Ja mukavaa matkaa! Kauppojen ja nähtävyyksien aukioloista en osaa sanoa sen enempää. Toisaalta luulisi että he pitävät ainakin osan auki turistien takia, mutta toisaalta kyseessä on kuitenkin pyhä juhla ja italialaiset ovat melko uskonnollista sakkia. Ja jos kaikki italialaiset lähtevät maanantaina piknikille niin kuka pitää puljuja pystyssä? Mutta toivotaan että kaupat ovat auki ainakin osan ajasta!