Rakkaudesta Helsinkiin: Töölönlahti

Töölönlahti on ihana kesäinen piilopaikka luonnon syleilyssä keskellä Helsinkiä. Sen ympäri kulkee suosittu lenkkipolku, jolle minäkin haluan vielä joskus kipittämään juosten. Tällä kertaa kävelimme lahden ympäri rauhaisaa tahtia kameran ja opaskirjan kanssa. Kyllä vain, olemme taas olleet äidin kanssa Helsinki-kävelyllä.

Töölönlahden länsipuoli on meille tuttu paikka, mutta itäpuoli vanhoine huviloineen on jäänyt hieman etäiseksi. Suuntasimmekin heti kohti Linnunlaulua ja siellä sijaitsevia vanhoja 1800-luvulla rakennettuja puutaloja, jotka jokainen Helsinkiin raiteita pitkin tullut on varmasti bongannut junaradan laidalta.

Ensimmäisenä tervehdimme korkealla kalliolla komeilevaa vaaleanpunaista huvilaa. Ihailimme sen pihaa ja mietimme, miten hieno talo se on, mutta miten esteetön näkyvyys sinne on vilkkaalta tieltä. Eikä tuo vieressä oleva junaratakaan ole mitenkään kaunis. Hieman ristiriitaisin fiiliksin mietimme, olisiko talossa kiva asua. Olisi ja ei olisi.

Heti vaaleanpunaisen talon jälkeen mäen päällä on sininen huvila ja Sinisen huvilan kahvila, jonka terassille istuimme ihailemaan aurinkoista Töölönlahden maisemaa ja herkuttelemaan pullalla ja lohipiirakalla. Kahvi maistui herkulliselta kauniin maiseman keskellä.

Leppoisan kahvihetken jälkeen jatkoimme matkaa. Seuraavaksi tien varressa nököttää Villa Kivi, jossa on vuokrahuoneita kirjailijoille ja jossa järjestetään yleisölle kirjallisuustapahtumia.

Villa Kiven toisella puolella mäen päällä oleva talo toi mieleemme Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Pahasti ränsistynyt talo näkyy junaradan puolellekin ja lysyssä olevaa talovanhusta katsellessa tulee surullinen olo. Kuka on päästänyt upean vanhan puuhuvilan ränsistymään näin pahasti keskellä kauneinta Helsinkiä? Talon piha on täynnä rojua ja kyltit kertovat, että täällä järjestetään kirpputoreja. Opaskirjasta lunttaamme, että kirpputorin järjestäjänä toimii Aulis Junes, joka myös kunnostaa huvilavanhusta pikkuhiljaa. Voisi pistää vähän vauhtia siihen kunnostamiseen, sillä sen upea talovanhus ansaitsisi.

Ränsistyneen taloraukan vieressä on iso kivilaatta, jonka otsikko nauratti meitä. Itsekkyyden muistomerkki. Mitä ihmettä? Kiveen on kirjattu kaikkien kansanedustajien nimet, jotka äänestivät ydinvoiman puolesta vuonna 2010. Lueskelemme tuttuja nimejä ja jatkamme naureskellen matkaamme. Kaikenlaisia muistomerkkejä.

Ihailemme kauniin vehreää maisemaa ja hetken tuntuu epätodelliselta, että olemme oikeasti keskellä Helsinkiä. Täällä on niin kaunista, Töölönlahti kimmeltää vieressä kesäisen kutsuvana ja ihmiset hymyilevät.

Töölönlahden päädyssä kipitämme tien yli ja käymme lukemassa tammien juurella olevia kylttejä. Tämä tässä on Jean Sibeliuksen tammi ja tämä Leo Mechelinin mukaan nimetty tammi. Ja tuo pieni rääpäle kuuluu J.V. Snellmanille.

Tammien takana mäen laella komeilee Henrik Borgströmin muistomerkki. Herra Borgström oli aikoinaan merkittävä helsinkiläinen ja tässä hänen kelpaa katsella Töölönlahden takana komeilevaa kaupunkia. Borgström oli muun muassa tupakkatehtailija ja hän perusti Kaivopuiston, Kaivohuoneen ja Eläintarhan puiston. Ei mikään ihan turha jantteri.

Seuraavaksi suuntasimme kaupungin puutarhoille. Ruusut ja pionit kukkivat kauniisti ja ihmettelimme kaunista kukkaloistoa ja viimeisen päälle siistinä pidettynä puutarhaa. Kaunista, taas kerran. Ylhäältä Talvipuutarhan edestä avautuu upeat maisemat Töölönlahdelle ja puiston penkille voisi istahtaa levähtämään kaikessa rauhassa helposti vaikka kuinka pitkäksi hetkeksi.

Pienimmät lapset pitävät myös pensaslabyrinteista.

Tämä oli hieno, vaikken tiedäkään mikä se on, mitä se esittää tai kuka sen on tehnyt. Voisin ottaa tämän vaikka omaan pihaani (vink, vink, tuparit on tulossa, joskus, eikä kukaan syytä varkaudesta jos tarkoitus on hyvä, right?).

Puistosta löytyy myös Kullervon muistomerkki. Patsaan mies on selvästi sekoamassa, sillä hän puhuu miekalleen. Kuka sitäpaitsi antoi hullulle miekan? Miehen jaloissa oleva koirakin on selvästi peloissaan kun isäntä hourailee kädessään olevalle miekalle. Huhhuh, hullu ukko, lähdetään muualle.

Kipitämme puutarhan ovesta ulos ja käymme tervehtimässä Stadionin takana suunnistamassa olevaa Tahko Pihkalaa. Patsaan jalustalla on vertauskuvallisesti myös tahko, jonka funktiota en häpeäkseni tiennyt, ennen kuin äiti kertoi tahkolla teroitettaneen aikoinaan muun muassa viikatetta. Äidin lapsuudenkodissakin oli tahko ja se oli oikeasti noin iso, mitä se on patsaassakin. Aina oppii uutta.

”Munasillaan, munasillaan, kohta kaikki on munasillaan..”

Stadionin ympäristössä on kaksi muutakin merkittävää miestä. Kävelemme ensin Paavo Nurmen patsaalle, jossa mies juoksee vähän hassusti kiertyneenä ilman housuja. Takana kohoaa stadionin torni ja jossain lähellä on myös Lasse Virenin patsas. Etsitään se seuraavaksi.

Viren löytyy lopulta Kisahallin edestä ja katsomme kauhuissamme luisevaa miestä. Voi ei, tuollainen rimpula! Tosi reilua että Paavon patsaassa lihaksikas mies juoksee elämänsä voimissa, kun taas Lasse muistuttaa henkensä edestä juoksevaa kehitysmaan lasta. Lassen patsas on kooltaankin paljon pienempi, eikä edes sen jalustaan Myrskylästä tuotu graniitti pelasta säälittävää näkyä, joka jää todella pahasti Paavo Nurmen patsaan varjoon. Jos minä olisin Lasse, tekisin reklamaation.

Stadionilta kävelimme Oopperatalon edustalle, josta bongasimme Alkunäytös nimisen modernin teoksen. Kolme möhkälettä ja suihkukaivo kuvastaa varmaankin jotain hienoa, mutta meidän mielestä vain suihkukaivo on kiva ja yksi möhkäleistäkin on ihan jees. Emme silti ymmärrä teoksen ideaa.

Oopperatalon takana on meneillään tanssit, joista äiti bongailee tuttuja. Katselemme hetken aurinkoisessa illassa jammailevaa väkijoukkoa ja huomaan ajattelevani, miten rakastan kesäistä Helsinkiä. Talvella täällä on vain koteihinsa vauhdilla viipottavia pakkasessa palelevia harmaita hahmoja, mutta nyt kesällä puisto on täynnä iloisia auringosta nauttivia kaupunkilaisia. Ihana fiilis ja vielä maanantai-iltana!

Kävelemme puiston läpi, moikkaamme edellisiltä kierroksilta tuttua Oopperan käärmettä ja ihailemme hetken Finlandia-taloa. Tämän on oltava Alvar Aallon paras työ, sillä rakennus on oikeasti kaunis. Vielä kauniimpi se on lahden toiselta puolelta iltavalaistuksessa. On se Aalto saanut jotain hienoakin aikaiseksi, toteamme samalla kun muistelemme miehen vähemmän onnistunutta tekelettä Töölön perukoilla. Kelan päärakennus, yäk.

Matkalla rautatieasemalle moikkaamme vielä rannassa majailevaa joutsenperhettä. Joutsen on hieno lintu, mutta liian lähelle en aio mennä, etenkään kun maassa makoilee joutsenpariskunnan poikasia. Iso lintu kun hermostuu ja hyökkää kohti, voi tulla vähän kiire. Pysyn mieluummin hieman kauempana ja käytän kameran zoomia.

Katselen vielä kotimatkalla junasta Töölönlahtea ja mietin jälleen kerran, miten kaunis maamme pääkaupunki onkaan. Sinisen huvilan kahvilaan täytyy palata vielä uudestaankin ja jonain kauniina (tai miksei rumanakin) päivänä tulen tänne hölkkäämään Töölönlahden ympäri. Vähän vaihtelua juoksureitteihin.