Ponte Vecchio, Firenze
Vuosi ja yksi päivä sitten oli jännä päivä. Heräsin omasta sängystä kaasoni vierestä, joka kajautti heti herätyskellon pärähtäessä soimaan, että “Tänään on sinun päiväsi”. Tosiaan. Tänään on minun päiväni. Päiväni morsiamena.
Seuraavana aamuna, eli tasan vuosi sitten, heräsin täsmälleen samasta paikasta, tällä kertaa uunituoreen aviomieheni vierestä. Laitoimme poreammeen päälle, korkkasimme shampanjan ja nautimme kiireisen hääkevään jälkeisestä toimettomuudesta. Tutkimme häälahjojamme ja otimme rennosti.
Jossain vaiheessa päivän aikana ojensin Henkalle pienen huomenlahjan. Se oli pieni kultainen lukko, johon oli kaiverrettu meidän nimemme sekä hääpäivämme. Lukko lähtisi mukaan häämatkalle ja ripustaisimme sen jonnekin päin Italiaa.
Paikaksi valikoitui mikäs muukaan kuin kuuluisa Ponte Vecchio Firenzessä. Kiinnitimme lukon vanhaan siltaan ja heitimme avaimen Arno-joen pohjaan. Siinä se nyt on, ikuisesti kiinnitettynä ikivanhaan siltaan.
Eikä mennä nyt sen enempää siihen, että lukot poistetaan sillasta aika ajoin, jotta uusia mahtuu tilalle, tai vielä pahempaa: Jotta lukot eivät pilaisi vanhaa siltaa. Moinen yksityiskohta pilaisi ällöromanttisen tunnelman, joten unohdetaan se ja kuvitellaan että meidänkin lukko riippuu yhä iloisesti Ponte Vecchiossa. Ajatus on kuitenkin tärkein, eikö?
Ponte Vecchio on rakennettu 1300-luvun alkupuolella ja se on Firenzen ainoa silta, jota ei räjäytetty toisen maailmansodan aikana. Silta ei näytä ihan perinteiseltä sillalta, sillä sen reunoilla on kultaseppien kauppoja ja katutason yläpuolella kulkee Vasarin käytävä, jota pitkin Medicit kulkivat aikoinaan joen yli. Eihän olisi ollut soveliasta, että arvon Medicit olisivat joutuneet kulkemaan tavallisen rahvaan seassa. Piti olla oma käytävä. Tietysti.
Eilen ensimmäisenä hääpäivänämme muistelin ihanaa Firenzeä, sen kuuluisaa vanhaa siltaa ja tietysti myös häitämme. Olen tänäkin vuonna yhtä lailla uuden edessä kuin vuosi sitten ottaessani ensiaskeleitani vaimona. Tänään vietän äitiyslomani ensimmäisiä päiviä ja valmistaudun seuraavaan suureen rooliini. Rooliini äitinä. Kyllä elämä on ihmeellistä.
2 kommenttia
Maarit Johanna
Niin kaunis tarina <3
Martina
Kiitos Maarit! Piti keksiä jotain erityistä häämatkalle. 🙂