Madridin matkaopas
Madrid on jäänyt aivan suotta matkailukaupunkina rannikolla sijaitsevien tovereidensa varjoon. Espanjan pääkaupungissa on niin mukava haahuilla pitkin katuja ja aukioita, shoppailla, piipahtaa kauppahalleissa ja kattoterasseilla sekä viettää aikaa upeassa Retiro-puistossa ettei rantaa osaa edes kaivata. Myös museoiden ystävät viihtyvät Madridissa ja päivän kokemuksia on mukava kerrata kaupungin lukuisissa tapasbaareissa herkutellen.
Yleistä
Madrid on Espanjan pääkaupunki, joka tunnetaan kulttuuritarjonnastaan sekä tapasbaareistaan. Myös jalkapallon ystävät tuntevat Madridin, samoin shoppailijat sekä he, jotka haluavat nauttia kauniista puistoista ja aukioista. Madridissa on jokaiselle jotakin. Vaikka kaupunki on suuri, on sen keskusta keskeisimpine paikkoineen helppo ottaa haltuun myös kävellen.
Madridin kesä on kuuma ja parhaat ajat matkustaa kaupunkiin ovatkin joko keväällä tai syksyllä. Heinä- ja elokuussa moni paikka on kiinni kun kaupunkilaiset lähtevät viettämään lomiaan muualle. Me vierailimme Madridissa lokakuun alussa, jolloin kaupungissa tarkeni hyvin kesävaatteilla ja keskipäivällä oli toisinaan jopa kuuma. Illat ja aamut sen sijaan olivat jo viileämpiä, joten pitkähihaisellekin tuli käyttöä. Madridissa on hyvä varautua myös sateisiin ympäri vuoden.
Parasta Madridissa on mielestäni kuljeskeleminen ympäriinsä kaupungin kauniilla kaduilla, aukioiden ja puistojen ihaileminen sekä piipahtaminen tapasbaareissa ja kauppahalleissa silloin kun nälkä yllättää. Kaupungissa on myös paljon kivoja kattoterasseja. En pidä itseäni tyypillisenä shoppailuun hurahtaneena naisena, mutta Madridissa innostuin tekemään muutamia löytöjä kaupungin lukuisissa kohtuuhintaisissa kaupoissa.
Espanjan valuutta on euro ja Madridissa kello on tunnin vähemmän kuin Suomessa. Lentoaika Helsingistä Madridiin on noin 4,5 tuntia.
Nähtävyydet
Toisin kuin moni muu Euroopan suurkaupunki, Madrid ei ole tunnettu mistään yhdestä tietystä nähtävyydestä, joka tulisi heti mieleen kaupunkia ajatellessa. Madridissa on kuitenkin paljon suosittuja museoita, joista Museo del Prado lienee suosituin.
Myös Retiro-puisto, Plaza Mayorin aukio ja kuninkaanlinna Palacio Real kuuluvat Madridin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Tässä postauksessa kierretään Madridin tärkeimmät nähtävyydet yhdessä päivässä.
Ruoka ja juoma
Parasta Madridissa on sen kukoistava tapaskulttuuri. Erinomaisia tapasbaareja on lukuisia ja me olemme listanneet omat suosikkimme näihin postauksiin: Madridin tapasbaarit 1 ja Madridin tapasbaarit 2. Tapaksista ja muista herkuista voi nauttia myös kauppahalleissa, joista Mercado de San Miguel on suosikkimme.
Espanjalainen viini on hyvää ja sitä voi maistella tapasbaarien lisäksi kaupungin ihanilla kattoterasseilla. Lempparimme kattoterasseista on Tartan Roof. Sen ja muita Madridin kattoterasseja löydät tästä postauksesta.
Tapasten ja viinin lisäksi Madridissa kannattaa maistaa myös ainakin churroja, paellaa ja sangriaa.
Liikkuminen
Madrid on helppo ottaa haltuun kävellen, mutta myös metrot ja bussit kulkevat hyvin. Taksilla liikkuminen on edullista.
Madridin lentokenttä Bajaras sijaitsee noin 15 kilometrin päästä kaupungin keskustasta ja sinne on metroyhteys, jota me emme kuitenkaan testanneet vaan käytimme taksia.
Majoitus
Hintataso Madridin hotelleissa oli yllättävän edullinen ainakin lokakuussa, jolloin me vierailimme kaupungissa. Valitsimme hotellin Siete Islas, jonka sijainti keskustassa rauhallisemmalla sivukadulla oli erinomainen, aamiainen todella herkullinen ja huone sekä muut yleiset tilat viihtyisät, siistit ja modernit. Voit lukea lisää hotellista tästä postauksesta.
Muuta:
– Vuosipäivämatka Madridiin – Reissussa ilman vauvaa
Madrid muissa blogeissa:
– Himomatkaajan turinoita
– Historia de Viajes
– Kipparin morsian: 1.postaus ja 2.postaus
– London and beyond
– Lähinnä kauempana: 1.postaus ja 2.postaus
– Maailman äärellä: 1.postaus, 2.postaus ja 3.postaus
– Matkan varrella: 1.postaus ja 2.postaus
– Meriharakka
– Merjan matkassa: 1.postaus ja 2.postaus
– niceMatkaaja: 1.postaus ja 2.postaus
– Parasta matkalla
– Project Forever
– Sillä Sipuli: 1.postaus, 2.postaus ja 3.postaus
– Sivumaku: 1.postaus ja 2.postaus
– Travellover: 1.postaus ja 2.postaus
– Unelmatrippi
Yksi kommentti
Martina
Mahtavaa! Ihana kuulla että löysit täältä juuri oikeat vinkit. 🙂